LYSEON VERKKOLEHTI LINKKI

Iisalmen lyseon verkkolehti Linkki kertoo Iisalmen lyseon ajankohtaisista tapahtumista ja projekteista.


Syksyn 2011 lakkiaiset ja itsenäisyyspäiväjuhla

Iisalmen lyseon ja aikuislukion lakkiais- ja itsenäisyyspäiväjuhlaa vietettiin Kulttuurikeskuksen Säisä-salissa 2.12.2011.
Liput ja abiturientit saapuivat saliin trumpettien tahdittamina.


Otto Aminoff, Niko Pietikäinen, Aleksi Lappalainen ja Oskari Rissanen soittivat kitaroillaan kappaleen Let it be.


Lyseon ja aikuislukion vs. rehtori Kimmo Varis nosti esille tervehdyksessään, että kulunut vuosi on ollut merkittävä vuosi Iisalmen kaupungille: "Kaupunki on juhlinut näyttävästi ja monipuolisesti 120-vuotista historiaansa. Merkkivuosi tämä vuosi on ollut myös Iisalmen omalle pojalle, kirjailija Juhani Aholle, jonka syntymästä on tänä vuonna tullut kuluneeksi 150 vuotta. Meidän lyseomme täyttää tänä vuonna 115 vuotta."


Variksen mukaan Iisalmen identiteetti, historia ja nykyajan vahvuudet kiteytyvät monin tavoin myös Iisalmen lyseon toiminnassa ja hän muistutti: "Ylioppilastutkinto ei sulje mitään vaihtoehtoa pois, se avaa ovia ja antaa mahdollisuuden monipuoliseen uravalintaan tulevaisuudessa."

Tuomas Miettola lauloi Tuulia Ryhäsen säestämänä laulun Täällä Pohjantähden alla.


Juhlapuheen piti kansanedustaja, Iisalmen kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Seppo Kääriäinen.


Ennen lakitusta ja ylioppilaaksi julistamista vs. rehtori Kimmo Varis jakoi lakitettaville todistukset...



... ja apulaisrehtori Leila Rahkonen-Navia ylioppilaslakit.




Iisalmen lyseosta lakitettiin tänä syksynä kaikkiaan 18 uutta ylioppilasta ja aikuislukiosta 3.


Uuden ylioppilaan tervehdyksen toi ylioppilas Atte Huttunen.


Lilli Härmä-Leinonen, Jaana Innanen, Moona Naakka, Saara Rönkkö ja Roosa Savolainen esittivät tanssiesityksen Impromptu, jonka koreografian on suunnitellut Kati Tenhunen.



Juhlatilaisuuden lopuksi liput ja uudet ylioppilaat poistuivat Kulttuurikeskuksen aulaan onniteltaviksi ja kukitettaviksi.




Onnea uudet ylioppilaat!