LYSEON VERKKOLEHTI LINKKI

Iisalmen lyseon verkkolehti Linkki kertoo Iisalmen lyseon ajankohtaisista tapahtumista ja projekteista.


Kaunis ylioppilasjuhlapäivä

Kevään 2021 ylioppilaita päästiin juhlimaan aurinkoisessa säässä yhdistetyssä ylioppilas- ja kevätjuhlassa. Eino Säisä -saliin voitiin kutsua myös ylioppilaiden läheisiä paikalle terveysturvallisuus huomioiden. Yleisöllä oli maskit ja jokaiselle perhekunnalle turvavälit.


Juhla alkoi näyttävästi lippujen ja abiturienttien saapumisella saliin. Visa Kettunen soitti trumpetilla saapumismusiikin. Kettunen esiintyi myös Allegron kanssa.


Musiikista vastasi nuorisokuoro Allegro johtajanaan Susanna Alajuuma-Kettunen. Allegro esitti Toni Edelmannin säveltämän ja Raili Sihvon sanoittaman Laulu saariston kauneudesta. Esitys toi auringon juhlaan. 

Kauniin Edward Elgarin sellokonserton esittivät Maija Löytynoja, sello, ja Petri Herranen, piano.


Lukion musiikin ryhmä esitti musiikin opettaja Maxim Latiffen johdolla Anna Puun tunnetuksi tekemän kappaleen Kaunis päivä, jonka on säveltänyt Knipi ja sanoittanut Heimo Hatakka. Sovitus oli alkuperäinen Jukka Immosen, Lasse Kurjen ja Knipin.


Puheessaan rehtori Pasi Tolonen vertasi nykyisten opiskelijoiden ja ylioppilaiden sukupolvea aiempiin sukupolviin. Puheessaan rehtori muistutti: "Te tulette olemaan liikkuva, kielitaitoinen ja kansainvälinen joukko, joka elää terveellisemmin kuin edeltävät sukupolvet." Z-sukupolvella on yhteinen halu ja kyky ratkoa globaaleja haasteita. Rehtori muistutti vielä opiskelijoita ja ylioppilaita: "Te Z-sukupolven edustajat olette tyytyväisiä elämäänne tässä ja nyt." 


Puheessaan rehtori kiitti yhteistyöstä opiskelijoita, henkilökuntaa ja Ylä-Savon Sotea hyvästä yhteistyöstä. Ylioppilaille rehtori toivotti onnea ja menestystä kaikissa tulevissa toimissa.
 
71 ylioppilasta suoritti lukio-opinnot valmiiksi. Nuorille tarkoitetut lukio-opinnot suoritti 66 ylioppilasta, aikuislukion oppimäärän suoritti kaksi ja kolme ylioppilasta ammatillisen tutkinnon lisäksi lukiokursseja.














Rehtoria avusti todistusten ja lakkien jaossa kunkin ryhmän ryhmänohjaaja: 18A Ari Autio, 18B Markku Lukkari, 18C Ulla Myllylahti, 18D Marjo Määttänen sekä 18E ja Mahis Kimmo Varis.
 

Ylioppilas Julia Hakola piti ylioppilaan puheen. Puheessaan Hakola korosti lukion oppimäärän suorittamisen hienoutta ja työläyttä. Hän vertasi lukio-opiskelua veneen rakennusprosessiin: lukiossa on opittu pitkäjänteisyyttä ja tietojen lisäksi taitoja. Lukio on opettanut ottamaan vastuuta opiskelusta, ottamaan asioista selvää ja toimimaan erilaisten ihmisten kanssa. "Nyt me, tuoreet ylioppilaat, lähdemme omille reiteillemme", Hakola kuvaili puheessaan ja muistutti, että jokaisella väylällä tulee myötätuulta vastoinkäymisistä huolimatta.



Juhlassa nähtiin tanssiesitys ”Kunnes tapaamme jälleen”, jonka koreografian ovat suuunnitelleet Hanna Baurgartner ja Laura Hirvonen. Musiikkina kuultuun Ava Maria Safain City of Angels. Tanssiryhmän valmentajina ovat toimineet lyseon opiskelijat Lotta-Emilia Hyvönen ja Eveliina Issakainen.

Eino Säisä -saliin voitiin kutsua Ylä-Savon Soten suostumuksella myös ylioppilaiden läheisiä paikalle terveysturvallisuus huomioiden. Yleisöllä oli kirurgiset maskit ja jokaisen ylioppilaan läheisillä turvaväli toisiin vieraisiin. Lukion ensimmäisen ja toisen vuosikurssin opiskelijat seurasivat striimattua juhlaa luokissa.

Terveysturvallisuus huomioitiin myös ohjelmassa. Todistukset jaettiin turvavälein, perinteisestä yhteislaulusta vastasi Allegro lavalta käsin. Poikkeuksellisesti tänä vuonna ei kuultu riemuylioppilaan tervehdystä.

Juhlan päätyttyä ylioppilaat järjestäytyivät Kulttuurikeskuksen edessä olevaan puistoon, josta he marssivat kulkueena lyseon pihaan valokuvausta ja kukitusta varten. 












Iisalmen lyseo toivottaa jokaiselle ylioppilaalle oikein paljon onnea ja kaikille rentouttavaa kesää!

Opiskelijakunta järjesti onnistuneen lyseopäivän

 Perinteinen lyseopäivä koitti perjantaina 4.6. Opiskelijakunnan hallitus yhdessä ohjaajiensa Kristiina Ryanin ja Sara Niini kanssa olivat järjestäneet lyseolaisille onnistuneen lyseopäivän. Tarkoituksena oli päivän aikanakerätä vähintään neljä leimaa passiin eri pisteissä, joiden kesto oli 20 minuuttia.



Aurinkoisessa ulkoilmassa päästiin pelaamaan norsupalloa ja erilaisia ulkopelejä sisäpihalla. Myös golfin alkeisiin pääsi tutustumaan ulkoilmassa. Sisätiloissa pääsi pelaamaan lautapelejä.





Lyseon kolmannessa kerroksessa päästiin muun muassa visailemaan Kahoot-pelissä ja juomaan kahvia. Kysymyksissä mitattiin yleistietoa ja lyseoon liittyvää tietoa. Ranskan alkeissa opeteltiin numeroita, tervehdyksiä ja lentäviä lauseita. Kuvis ja valokuvaus -pisteessä piirrettiin ja maalattiin lempifantasiahahmoja tai kesäisiä kuvia tai valokuvattiin kesää ja tunteita.


Kasvivärjäyksen saloihin opastettiin Maagiset väripadat -pisteessä.



Onnistunut päivä saatteli opiskelijat kohti kesää hyvillä mielin.