LYSEON VERKKOLEHTI LINKKI

Iisalmen lyseon verkkolehti Linkki kertoo Iisalmen lyseon ajankohtaisista tapahtumista ja projekteista.


Vierailu Valamossa

Tiistaina 21.10. lyseosta lähdettiin linja-autolla kohti Heinävettä ja Valamon luostaria. Retkelle lähti kaksi uskonnonryhmää ja muutama historian opiskelija, toisin sanoen reilut neljäkymmentä henkeä. Matkassa vierähti noin kaksi tuntia, eli matka sujui sangen joutuisasti.


"Perillä tapasimme puolimunkki Timoteuksen, joka oli oppaamme luostarikierroksen ajan. Hän kertoi meille aluksi luostarin historiasta: luostari oli alun perin sijainnut Laatokan saaressa, mutta sodan uhatessa munkit joutuivat lähtemään luostarista sisemmälle Suomeen. Vanhasta Valamosta saatiin pelastettua joitain esineitä, kuten 800-kiloinen kattokruunu, joka oli ripustettu kirkkorakennuksen kattoon", opiskelija Aaro Hartikainen kertoo.


Oppilaat kuuntelevat luentoa Valamon historiasta.
Timoteus kertoi, että luostari oli suurimmillaan 1913 mutta luostarin veljesmäärä väheni vuonna 1914, koska ensimmäinen maailmansota alkoi tuona vuonna ja sota verotti miehiä palvelukseen. Heinävedelle Laatokasta luostari siirtyi vuonna 1940, ja aluksi veljiä oli 170, mutta nykyään määrä on huomattavasti alhaisempi. Tämän jälkeen näytettiin video Luostarista.
 
 

Munkki Timoteus esitteli myös munkkien asuintilat ja vanhan kirkon. Vanha kirkko on puinen vanha rakennus, joka on kooltaan todella pieni. Alttarilla oli kauniita vanhoja ikoneita. Timoteus kertoi, että vanhassa kirkossa oli joskus ennen myös ruokailtu, ja ihmetteli, että miten niin pieneen tilaan on mahtunut 170 ihmistä jumalanpalveluksiin ja ruokailemaan.

Munkki Timoteus esittelee luostaria.


Uusi kirkko
Vanhasta kirkosta siirryttiin uuteen kirkkoon. Uusi kirkko on kooltaan paljon isompi kuin vanha, ja vanhimmat ja kauneimmat ikonit ovat siellä. Jopa kattokruunu, jonka entiset munkit olivat saaneet tuotua Laatokasta, painoi yli 800 kiloa! Kirkko oli ulkoa ja sisältä erittäin kaunis, korkea, valkoinen kivikirkko. "Täältä siirryimme ruokailuun. Ruokailun jälkeen meillä oli munkin kyselytunti, jossa saimme kysyä munkki Timoteukselta kysymyksiä munkkina olemisesta ja luostarin elämästä", lyseon opiskelijat Sanni Pulkkinen ja Noora Lesonen muistelevat.



  

Ruokailun jälkeen pidettiin munkin kyselytunti luostarin DVD-tilassa, jossa kuultiin mielenkiintoisia faktoja luostarin normaaliarjesta ja oppaamme Timoteuksen taustasta. Luostarin arki pyörii samanlaisen kaavan mukaan päivästä toiseen. Aamulla herätään jo varhain kukonlaulun aikaan, ja päivän ensimmäinen palvelus alkaakin jo kuudelta. Palvelus kestää puolestatoista tunnista reiluun kahteen tuntiin, jos ehtoollinen kuuluu silloiseen palvelukseen. Tämän jälkeen siirrytään aamiaiselle, jonka jälkeen munkit  menevät töihin, kukin omaan tehtäväänsä. Työt on jaettu munkkien omien kykyjen mukaan. On esimerkiksi talouden-, kirjaston- ja kirkonhoitaja, opas, viinituottaja ja Timoteuksen sanoja lainaten "ATK-nörtti". Timoteus oli valittu oppaaksi hänen roudaritaustansa takia, sillä työ vaatii organisointikykyä 

Viitankantntajamunkki Timoteus

Lounas syödään kello 11 ja sen jälkeen palataan takaisin töihin. Päivä loppuu noin kello 16-17, jonka jälkeen on vapaa päivällinen ja kello18 pidetään iltarukous. Sen jälkeen munkeilla on omaa aikaa. Meidän oppaamme, Timoteus, sai ensimmäisen kosketuksensa luostarielämään jo nuorena poikana. Heidän perheellään oli kesämökki luostarin lähettyvillä, ja vaikka Timoteus ei ollutkaan kovin uskonnollinen, hän vieraili usein siellä lomailemassa. 80-luvun alussa hän muutti luostariin talkoolaiseksi pariksi vuodeksi, mutta päätyi kuitenkin ulkomaailmaan ja vietti tavallista elämää lähes 30 vuotta. Timoteuksella on allaan useita erilaisia ja mielenkiintoisiakin ammatteja, kuten opettaja, Miljoonasade-bändin roudari, miksaaja ja tv-äänittäjä. Hänellä oli vaimo, ja he saivat kaksi yhteistä lasta. Lopulta Timoteus kuitenkin tunsi kutsumusta luostariin ja päätti palata takaisin. Hän oli noviisina eli kuuliaisuusveljenä jonkin aikaa,jonka jälkeen hänet vihittiin ns. puolimunkiksi, viitankantajamunkiksi. Timoteus ei ole vielä täysmunkki, mutta toivoo sen hetken koittavan pian.

taidenäyttelyssä
Timoteus näkee perhettään pari kertaa vuodessa. Munkit saavat parin viikon "loman" vain kerran vuodessa, jolloin he voivat vierailla sukulaistensa luona. Joskus sukulaiset tulevat myös luostariin vierailemaan. Timoteuksenkin lapset ovat vierailleet luostarissa, esimerkiksi viime kesänä Timoteus kertoi heidän olleen vieraina jopa kolme viikkoa, jonka jälkeen Timoteusoli laittanut heidät talkoisiin. Timoteus harmittelee, ettei voi jättää lapsilleen perintöä, sillä kaikki, mitä hänellä on,on luostarin omistamaa. Ainoat asiat, jotka ovat hänen omiaan, ovat vanhat kirjat. Munkit  saavat vain 150 euroa kuukaudessa omiin tarpeisiinsa, kuten hygieniaan ja muihin pikkuostoksiin. Munkeilla on kuitenkin käytössään omat puhelimet ja tietokoneet, jotka ovat luostarin omaisuutta. Kaikesta omaisuudesta oli luovuttava, kun Timoteus saapui luostariin."Onhan luostarissa kolme sääntöä : köyhyys, kuuliaisuus ja naimattomuus", Christa Luttinen, Mari Tupitsa ja Eveliina Saastamoinen selittävät.



Lopuksi siirryttiin katsomaan Valamon luostarissa olevaa "Mestarin jälki"-näyttelyä, joka sisältää suomalaista uskonnollista taidetta.  Esillä oli mm. Helen Schjerfbeckin, Maria Wiikin, Hugo Simbergin, Amelie Lundahlin, Albert Edelfeltin, Juho Rissasen ja Eero Järnefeltin teoksia. Tämän jälkeen oppilaat siirtyivät samoissa tiloissa olevaan näyttelyyn kirkon historiasta.

Kristuksen kirkastuminen- ikoni


"Paikkana luonnon rauhassa ja ulkopuolella hälinästä oleva Valamo vastasi odotuksiani melko pitkälti. Käsitykseni luostarin arjesta kuitenkin muuttui. Tieto siitä, että luostariin tulleet ihmiset todella ovat luopuneet kaikesta ja näkevät perhettään harvoin, muuttui todelliseksi. Minussa herää kunnioitusta heidän rohkeaa päätöstään kohtaan. Minusta ei olisi elämään luostarin sääntöjen mukaan ilman perhettäni ja muita läheisiäni", opiskelija Enni Suomalainen kertoo kokemuksestaan.


evankeliumikirja



Teksti ja kuvat: Maria Markkanen

Tökkää tellusta, kutista palloa!

Tökkää tellusta! Kutista palloa! -tapahtumaa vietettiin Rautavaaran Metsäkartanolla torstaina 23. lokakuuta 2014. Myös seitsemän Iisalmen lyseon opiskelijaa, kolme vaihto-opiskelijaa ja lyseon tiloissa opiskelevat afgaaninuoret osallistuivat tapahtumaan.



Jo perinteiseksi muodostuneen kansainvälisen nuorisotiedotuspäivän aikana pohjoiskarjalaiset ja -savolaiset nuoret saivat tietoa kansainvälisistä mahdollisuuksista maailmalla. He pääsivät tutustumaan eri kulttuureihin ja kokeilemaan, mitä on olla aktiivinen kansalainen ja vaikuttaa omassa elinympäristössään.

Metsäkartanolle saapumisen jälkeen ryhmät kokoontuivat saliin, jossa tilaisuuden avasivat Antti Korhonen ja Maija Jeskanen.  He kertoivat päivän toteuttamisesta toiminnallisina työpajoina, joita pitäisivät ulkomaalaiset vapaaehtoiset. Päivän toteuttamisessa oli mukana myös Metsäkartanon nuorisotiimi.



Vapaaehtoistyöntekijät  Libanonista, Espanjasta, Algeriasta, Israelista, Kreikasta ja Valko- Venäjältä tervehtivät paikalle tullutta nuorisoa musiikki-  ja tanssiesityksellä.



Avajaisten jälkeen nuoret jakautuivat ryhmiin. Ensimmäisenä tutustumiskohteena oli "aistilabyrintti", jossa äänien, kosketuksen ja sokeuden avulla luotiin kuva aivan erilaisesta ympäristöstä. Lyseon oppilaat pitivät paikaa sekä jännittävänä, pelottavana että mielenkiintoisena.

Aistilabyrintissa

Keskustelua kokemuksesta

Metsäkartanon päärakennukseen sijoitetussa kulttuuribasaarissa oli mahdollista tutustua mm. eri maiden ruokiin, tapoihin, taiteeseen ja historiaan.

Espanjan pöytä kulttuuribasaarissa


"Kulttuuribasaarissa pääsi maistamaan erilaisia ruokia, mutta kreikkalinen ruoka oli makeinta" , komentoi lyseon opiskelija Minna Rönkkö.

hennakuviointia



Algerialainen vapaaehtoistyöntekijä
Algerialainen vapaaehtoistyöntekijä esitti korttitemppuja.

ja korttitemppu


"Päivä oli mahtava ja kaikki työpajat olivat hauskoja. Parhaiten mieleen jäi kuitenkin pelikorttitaikatemput",  kertoi lyseon opiskelija Henna Ylönen.

Flamencotanssissa ensimmäinen tehtävä oli tehdä oma pääkoriste. Sitten keskityttiin tanssimiseen.





"It was a wonderful experience to know people from other countries and learn their culture. I also liked the activites", lyseon vaihto-opiskelija Ramiro Torrees totesi päivästä.



Lyseon opiskelija Minna Rönkkö taas kuvasi tuntemuksiaan päivän jälkeen näin:
"Olin Rautavaaralla jo viime vuonna ja halusin nyt lähteä uudestaan oppimaan lisää erilaisista kulttuureista. Aikaisempi kokemus tapahtumasta oli mahtava ja se oli pakko kokea uudelleen! "

"Päivä oli jälleen kerran onnistunut ja siitä jäi hyvä mieli, kun lähdimme ajamaan takaisin kotiin. Opin uusia asioita eri kulttuureista, varsinkin flamencon tanssiliikkeet jäivät muistiin. Sain enemmän itsevarmuutta englannin puhumiseen ja nyt tiedän Metsäkartanon toiminnasta enemmän. Päivä oli antoisa ja mahtava jälleen kerran. Suosittelen kaikille!"   

teksti: Maria Markkanen ja Soile Saarela
kuvat: Maria Markkanen

Tärkeintä kirjoittajalle on oma tyyli - Antti Heikkinen vierailulla lyseossa

Ylä-Savon kirjastojen kirjailijakiertue toi juuri ennen syyslomaa nilsiäläisen kirjailijan Antti Heikkisen Iisalmeen. Kirjailija ja toimittaja Heikkinen vieraili myös Iisalmen lyseossa torstaina 9.10.2014 kertomassa kirjailijantyöstä lyseolaisille.

Heikkinen sai tänä vuonna Savonia-palkinnon esikoisromaanistaan Pihkatappi, ja lisäksi hän on ollut viime viikkoina julkisuudessa äskettäin ilmestyneen Juice Leskisen elämäkerran Risainen elämä vuoksi.

Heikkinen kertoi aluksi siitä, miten hän alkoi kirjoittaa, miten esikoisromaani syntyi ja kuinka hänestä tuli kirjailija. Niitä, jotka haaveilevat kirjoittamisesta, Heikkinen rohkaisi: "Älkää antako periksi. Kustannuskynnyksen ylittämiseen tarvitaan myös helvetisti hyvää tuuria niin kuin kaikessa. Ei riitä, että on hyvä kirjoittaja ja hyvä tarina." Kirjoittajalle tärkeimmäksi hän mainitsi oman tyylin löytämisen.


Heikkinen myös muistutti kirjailijantyön realiteeteista: "Rikastumaan sillä ei pääse. Tuntemattoman esikoiskirjailijan teosta myydään yleensä noin 400 kappaletta, joista kirjailija saa noin kolme euroa kappaleelta miinus verot, mikä on aika vähän sielun vuodattamisesta ja vuosien työstä."




Kirjailija nauratti yleisöään kertomalla hupaisia sattumuksia siitä, kuinka hänen kirjoihinsa on suhtauduttu hänen kotipaikkakunnallaan Nilsiässä. Osalla lukijoista on mennyt fakta ja fiktio sekaisin, kun Heikkisen esikoisteosta on luettu omaelämäkertana.

Faktaan sen sijaan perustuu 2.10. ilmestynyt Juice Leskisen elämäkerta, jonka syntymisessä on jälleen sattuma ollut vahvasti mukana. Heikkinen kuvaili omaan humoristiseen tyyliinsä kohtaamisiaan Juicen kanssa. Heikkinen oli viimeisiä, jotka ehtivät jututtaa Juicea ennen tämän kuolemaa, ja hän oli viimeinen toimittaja, joka haastatteli Juicea.


Seura-lehti pyysi Juicen kuoleman jälkeen Heikkiseltä kuvia viimeisestä haastattelusta, ja kun kuvia käytettiin sovitusta poiketen, Heikkinen kuvasi tunteitaan: "Hirveä häpeän määrä! Halusin hyvittää Juicelle kuva-asian joskus." Juicen elämäkerta oli kahden vuoden pinnistys, ja kun lähes 500-sivuinen teos oli valmis, Heikkinen ajatteli, ettei sen paremmin hyvitystä pysty tekemään - tosin hän myönsi, ettei ole täysin tyytyväinen teokseensa, itsekriittinen kun on.

Lyseolaiset saivat esittää kysymyksiä luennon lopuksi, ja Heikkiseltä kysyttiin mm. Pihkatappi-kirjan nimestä, kirjailijantyön parhaista puolista, suosikkikirjailijoista ja teosten lopetuksista. Heikkisen mielestä parasta kirjailijanammatissa on se, "kun työ juoksee ja teksti kulkee eikä ole väkisin väännettyä". Toinen  huippuhetki työssä on se, kun saa valmiin kirjan käteensä, vaikka Heikkinen  tunnustaakin pelkäävänsä arvostelijoiden kommentteja.


Seuraavasta teoksesta Heikkinen paljasti: "Tiedän, miten seuraava romaani alkaa ja loppuu, mutten sitä, mitä siinä välissä on. " Jäämme siis odottelemaan!



Lyseon ensimmäisen vuosikurssin opiskelijat kommentoivat Heikkisen luentoa seuraavasti:

"Tosi hyvä luento. Kirjailija osasi puhua hauskasti ja mielenkiintoisesti. Oma ajatus ei lähtenyt harhailemaan." Siri Juntunen 14B

"Monipuolinen, ei liian asiallinen."  Milja Mehtonen 14C

"Mukava, ei pitkästyttänyt." Aleksi Kokkonen 14B

"Osasi humoristisesti saada kuulijoita mukaan ja vastaamaan kysymykseen." Miro Lappalainen 14C

"Kirjat vaikuttivat monipuolisilta. Pihkatappi-romaani alkoi kiinnostaa nimensä ansiosta." Niko

"En ole lukenut samantapaisia kirjoja ennen, joten voisin lukea Antti Heikkisen kirjoja." Sara Oikarinen 14A



Kiinnostuitko Heikkisen Pihkatappi-teoksesta tai Juicen elämäkerrasta Risainen elämä?
Lue lisää

- http://www.siltalapublishing.fi/fi/kirja/kotimainen-kaunokirjallisuus/108/pihkatappi
- http://www.savonsanomat.fi/viihde/kirjat/antti-heikkinen-pihkatappi/1347209
- http://www.savonsanomat.fi/viihde/kirjat/antti-heikkinen-risainen-elama-juice-leskinen-19502006/1907061
- http://yle.fi/uutiset/juice_leskisen_risainen_elama_viimein_kirjaksi/7499416 .



teksti: Soile Saarela
kuvat: Maria Markkanen