LYSEON VERKKOLEHTI LINKKI

Iisalmen lyseon verkkolehti Linkki kertoo Iisalmen lyseon ajankohtaisista tapahtumista ja projekteista.


Kielimuurista huolimatta voi ystävystyä

Marraskuun alussa Iisalmen Lyseossa vieraili oppilaita Saksasta, Ranskasta ja Italiasta Erasmus+ GoGreenGreat -projektin yhteydessä. 

Ensimmäinen aamu alkoi kaikkien maiden ja koulujen esittäytymisellä, jonka aikana saimme tutustua projektimme maihin ja kouluihin. Kävimme tutustumassa Luma-keskuksen torniin ja lounaan jälkeen esittelimme projektin ennakkotehtävänä olleet landart-työt. Iltapäivällä esittelimme Iisalmea vieraille kaupunkikierroksen muodossa ja tutustuimme Kisakellarilla pelaillen. Illan vietimme vieraiden kanssa kotona tutustuen toisiimme, sillä lähes jokainen suomalainen opiskelija pääsi majoittamaan vieraan kotiinsa. Kielimuuria varsinkin ranskalaisten oppilaiden kanssa oli aluksi, mutta jännityksen hälvettyä oli helpompi keskustella.  




Tiistaina järjestettiin yhteinen retki Rautavaaran Metsäkartanolle. Siellä meille järjestettiin erilaisia työpajoja, joissa saimme pienissä ryhmissä tutustua toisiimme ja tehdä asioita yhdessä. Tehtävänä oli muun muassa hakata halkoja ja rakentaa nuotio, joka yltäisi polttamaan nuotion yllä olevan narun poikki. Suorituksen jälkeen saimme paistaa vaahtokarkkeja, joten häviäjillekään ei jäänyt paha mieli. Myös bussimatkoilla oli hyvää aikaa tutustua muiden opiskelijoiden kanssa. 



Illalla järjestettiin ohjelmaa koululla, jossa kaaos valtasi alaa suuren opiskelijaryhmän seassa. Ohjelmassa oli erilaisten pelien pelaamista ja rentoa yhdessäoloa. Saimme koulun tilat käyttöömme luokkia ja yläsalia lukuun ottamatta ja pelasimme esimerkiksi piilosta pimeillä koulun käytävillä. Keskittymisen huomasi herpaantuvan aina hiljaisten välien aikana, ja kun laitatetaan n. 50 nuorta samaan tilaan ilman kuria, niin eihän siitä nyt hyvää tule.  Mitään ei kuitenkaan mennyt rikki ja kaikilla oli mukavaa, joten ilta oli onnistunut. 

Keskiviikkoaamu alkoi kierrätysluennolla ja vierailulla jätekeskukselle. Myöhemmin päivällä pääsimme tekemään ryhmätöitä Agenda 2030 -tavoitteisiin liittyen. Agenda 2030 -tavoitteet ovat kestävän kehityksen maailmanlaajuisia tavoitteita. Ryhmätyöt esittelimme perjantaina projektiviikon päätöstapaamisessa. 




Illalla tapasimme opiskelijoiden kanssa seurakunnan kokoontumistila Kellarilla. Siellä vietetty ilta oli erittäin mukava ja tiistai-iltaan verrattuna rauhallinen. Ranskalaiset ja ranskaa puhuvat saksalaiset keskustelivat keskenään muutaman suomalaisnuoren kanssa ja loput pelasivat biljardia tai korttipelejä pienemmissä porukoissa. Vaikka italialaiset eivät osallistuneetkaan illanviettoon, pääsimme tutustumaan hyvin muuhun ryhmään.  

Reissu Haapaniemen matkailuun tehtiin torstaiaamupäivästä. Siellä saimme nähdä ja kokea kalan matkan järvestä ruoaksi. Reissu oli onnistunut hentoisesta kastumisesta ja paleltumisesta huolimatta. Iltapäivällä veimme vieraita oppitunneillemme ja pääsimme itsekin niille muutamalle tunnille, joille ehdimme koko viikon aikana. Myös Teemu Hiltula päätti viihdyttää vieraita ja piti fysiikan tunnin englanniksi, minkä vuoksi Google-kääntäjälle oli töitä tunnin aikana. Torstai-illalle oli varattuna keilaratoja. Tunnelma keilahallissa oli tiivis, mutta rento ja iloinen. 



Perjantaina pidimme projektiviikon päätöstapaamisen ja esittelimme keskiviikkona tehdyt ryhmätyöt. Annoimme vieraillemme myös pienet lahjat muistoksi Iisalmesta ja Suomesta. Tämän jälkeen lähdimme luistelemaan jäähallille. Luistelu sujui hyvin, vaikka kaikki eivät pystyssä meinanneetkaan pysyä.  

Lähes koko koulu oli varattu meille myös perjantai-illaksi, jolloin onneksi ei ollut yhtä kaoottista kuin tiistaina. Pelasimme rosvoa ja poliisia ja muita pelejä sekä söimme pitsaa. Tunnelma oli mahtava myös isolla porukalla ja lähdön hetkellä tuli usealle tippa linssiin. 

Lauantaina toivotimme vieraille mukavaa matkaa kotiin. Kaikki jäivät kaipaamaan toisiaan ja vieraat kertoivat pitäneensä Suomesta ja vierailustaan täällä. Ainakin osan kanssa tapaamme uudestaan suomalaisten opiskelijoiden matkoilla. 

Yhteenvetona reissusta: mahtava tunnelma, paljon niin suomalaisia kuin ulkomaalaisia uusia ystäviä ja todella kiva viikko, vaikka kouluhommat jäivätkin hieman rappiolle, ja se kostautui seuraavalla viikolla. 

Teksti: Sanna Kauppinen ja Jori Juntunen, 22A
Kuvat: Heidi Martikainen