LYSEON VERKKOLEHTI LINKKI

Iisalmen lyseon verkkolehti Linkki kertoo Iisalmen lyseon ajankohtaisista tapahtumista ja projekteista.


Syksyn ylioppilaskirjoitukset ovat käynnissä

 Syksyn 2022 ylioppilaskirjoitukset käynnistyivät maanantaina 12.9. äidinkielen lukutaidon kokeella. Kokeisiin on valmistauduttu syksyn ensimmäisen jakson ajan oppiaineiden sisältöjä kertaavien kurssien, preliminäärien ja tehopreppausten keinoin. 

Koetilana toimi tänä syksynä lyseon yläsali. Kokeiden valmistelu on lukiolla monipäiväinen projekti: Pöytien ja tuolien järjestämisen lisäksi koetilaan on rakennettava nykyisen digitaalisen kokeen mahdollistava koeverkko, tuotava paikalle ja asennettava palvelinkoneet ja varmistettava, että kaikki toimii. Vikatilanteisiin on varauduttava varalaitteistoilla. Lisäksi koetilaan tarvitaan monenlaisia ohjeita ja dokumentteja valvojia varten sekä kokelaita ajatellen kaikenlaista pientä, kuten nenäliinoja ja kipulääkkeitä. Valmistelut sujuivat tietotekniikan opettajamme Arin johdolla tälläkin kertaa jouhevasti, ja koulusihteerimme Sari järjesti täsmällisesti paikalle kaikenlaista tarpeellista ja välttämätöntä. Toivon mukaan yhtä tehokasta ja sujuvaa on ollut myös kokelaiden valmistautuminen koitokseen!

 Syksyn yo-koepäivistä tiivein tunnelma osallistujamäärän näkökulmasta oli ensimmäisenä reaalikoepäivänä 14.9., jolloin saliin odotettiin 61:tä kokelasta. Osaamisensa pääsi tällöin näyttämään uskonnon, yhteiskuntaopin, kemian, maantieteen ja terveystiedon kokeissa. Ensimmäisenä reaalikoepäivänä suurin osanottajamäärä, 25 kokelasta, oli ilmoittautunut yhteiskuntaopin kokeeseen. Toisena reaalikoepäivänä 22.9. suosituin oppiaine puolestaan on biologia, jonka koetta on ilmoittautunut suorittamaan 43 kokelasta. Kaikkien oppiaineiden joukossa juuri biologia onkin tänä syksynä vetänyt eniten kokeeseen ilmoittautuneita. Toiseksi eniten, 38 kokelasta, mittailee osaamistaan englannin pitkän kielen kokeessa. Kolmanneksi kirjoitetuin aine Iisalmen lyseossa tänä syksynä on jo mainittu yhtiskuntaoppi, mutta kauaksi siitä ei jää toisen kotimaisen kielen, ruotsin, koe 22:lla ilmoittautuneella. 

Ylioppilastutkintolautakunnan (YTL) mukaan (ylioppilastutkinto.fi/ajankohtaista 7.9.2022 ja 14.9.2022) kansallisesti eniten ilmoittautumisia on ollut englannin pitkään kokeeseen. Biologia ja ruotsi ovat niin ikään monen kokelaan ohjelmassa, kuten Iisalmessakin. Ensimmäisen reaalipäivän suosituin aine tänä syksynä on jo jonkin aikaa kokelaiden suosiossa ollut terveystieto. Terveystiedon kokeeseen ilmoittautuneiden vuosittainen määrä on kuitenkin kansallisella tasolla viime vuosina hivenen vähentynyt; sen sijaan evankelis-luterilaisen uskonnon kirjoittajien määrä on viiden viime vuoden kuluessa kaksinkertaistunut. Jokohan lähivuosina tämä trendi näkyy myös Iisalmen lyseossa?   

Ylioppilastutkintolautakunta kerää palautetta kokeesta sekä kokelailta että kokeiden järjestämiseen osallistuneelta henkilökunnalta. Palautetta voit antaa tässä linkissä (linkki vie Ylioppilastutkintolautakunnan sivustolle): https://www.ylioppilastutkinto.fi/ajankohtaista/uutiset-tapahtumat/10-uutinen/1297-palautekyselyt_syksyn_2022_tutkinnosta       

Onnea ja sinnikkyyttä kaikille ylioppilaskokeita suorittaville!