LYSEON VERKKOLEHTI LINKKI

Iisalmen lyseon verkkolehti Linkki kertoo Iisalmen lyseon ajankohtaisista tapahtumista ja projekteista.


Iloisia eläkepäiviä, Rauni!

 Lyseon pitkäaikainen ja pidetty koulusihteeri Rauni Ahonen on jäämässä ensin vuosilomalle ja sen jälkeen huhtikuun alussa eläkkeelle. Ahosen työura Iisalmen kaupungin palveluksessa on kestänyt kunnioitettavat 46 vuotta.

Rauni Ahonen on aloittanut työuransa Iisalmen kaupungilla 1975. Vuonna 2001 hän siirtyi Iisalmen lyseon palvelukseen.

Raunin läksiäiset pidettiin Iisalmen Metsäpirtillä.

Rauni saapuu paikalle ruusukujaa pitkin.


Tilaisuus aloitettiin musiikkiesityksellä. Selma Suikkanen tulkitsi kauniisti kappaletta ”Rakovalkealla” Otto Aminoffin säestäessä kitaralla.


Rehtori Pasi Tolonen kertasi puheessaan Raunin työuraa ja niitä muutoksia, joita sen aikana kouluelämässä oli tapahtunut. ”Rakennuksia, normeja ja tietokoneohjelmia enemmän työhösi ovat vaikuttaneet ihmiset, työtoverit ja opiskelijat. Heidän kohtaamisessaan sinä, Rauni, olet ollut ja olet edelleenkin mestari: lämminhenkinen, äärimmäisen avulias ja aina positiivinen,” rehtori Tolonen kiteytti puheensa lopuksi.

Lyseon henkilökunta muisti Raunia Naisen ääni -korulla. Korun lisäksi eri aineryhmät olivat keränneet Raunin eläkepäiviä varten pieniä lahjoja kuten ristisanalehtiä, sanakirjan ja leivontatarvikkeita.  


Lehtori Sara Niini lausui itse kirjoittamansa "Oodin Raunille", jonka jälkeen lyseon opettajat lauloivat Raunille kirjoitetun laulun. Yhdessä katsottiin myös kuvaesitys Raunin työvuosien tapahtumista.


Lyseon henkilökunta toivottaa Raunille iloisia eläkepäiviä!