LYSEON VERKKOLEHTI LINKKI

Iisalmen lyseon verkkolehti Linkki kertoo Iisalmen lyseon ajankohtaisista tapahtumista ja projekteista.


Iisalmen lyseo kansainvälisen mainoskilpailun voittoon!



Seitsemän EU-maan - Saksan, Kreikan, Slovenian, Puolan, Liettuan, Italian ja Suomen - yhteinen Comenius-projekti huipentui 12.4. - 18.4.2010, kun kaikki osallistujamaat kokoontuivat Iisalmeen projektin viimeiseen tapaamiseen. Kaksivuotisen Euroopan unionin elinikäisen oppimisen projektin "Nuoret mainostavat Eurooppaa" lopputyönä kukin maa teki kilpailumainoksen, jossa nuoret mainostavat EU:n tarjoamia koulutusmahdollisuuksia nuorille.



Lyseosta Comenius-projektiin osallistui kansainvälisyyskurssin 13 opiskelijaa ja joukko opettajia. Kansainvälisyyskursseja pidettiin kaikkiaan kahden vuoden aikana neljä, ja kursseilla opiskeltiin mainonnan perusasioita ja etiikkaa sekä EU-tietoutta, valmisteltiin projektin mainontaan liittyviä välitehtäviä ja kilpailumainosta sekä vierailtiin projektitapaamisissa eri puolilla Eurooppaa.



Kilpailumainokset arvioi kaksiosainen raati, joista toinen koostui kunkin osallistujamaan yhdestä opettajasta ja lisäksi kolmesta suomalaisesta Iisalmen lyseon ulkopuolisesta asiantuntijasta. Toiseen raatiin oli valittu kaksi opiskelijaa kustakin maasta. Kilpailumainokset esitettiin ja arvioitiin to 15.4. ja tulokset julistettiin pe 16.4., jolloin jaettiin palkinnot.



Parhaaksi mainokseksi valittiin Iisalmen lyseon mainos. Toiseksi eniten ääniä sai Slovenian mainos ja kolmanneksi Kreikan mainos. Kokonaiskilpailun voiton lisäksi lyseo sai myös erikoispalkinnon parhaasta ideasta. Palkinto parhaasta musiikista meni Puolan mainokselle, ja kreikkalaiset palkittiin parhaasta sloganista.



Kansainvälisyyskurssilaisista Kaisla Väre, Anssi Virtanen ja Hanna Ruhanen kommentoivat kilpailun jälkeen itse kilpailua ja koko projektia näin:

Kaisla Väre: "Mainosta oli kiva tehdä vaikka se veikin pitkän aikaa. Oli hienoa huomata mitä kaikkea pystyy tekemään itse. Suunnittelu oli mukavaa. Kilpailun voitto oli ilonen yllätys, jota ei odottanut, koska mainokset olivat niin erilaisia ja monella maalla oli hieno työ."

Anssi Virtanen: "Siistiä oli kun voitettiin se slovenian superhyper ultracool mainos, hyvät fiilikset jäi koko hommasta. Yllättävän jännittävä oli se itse palkintojenjakotilaisuus, en olis uskonu että jännittäis niin kauheesti."

Hanna Ruhanen:"Mainoksen teko oli yllättävän vaikeaa ja haastavaa. En ennen ollut tajunnut, miten monta eri osa-aluetta pitäisi ottaa huomioon mainosta tehdessä. Tuntui uskomattomalta ajatukselta, että voittaisimme. Koko projekti oli tosi mukava ja antoi paljon, mm. uusia kavereita muista maista ja uusia kokemuksia. Ihan mahtavaa että meidän mainos voitti !"