LYSEON VERKKOLEHTI LINKKI

Iisalmen lyseon verkkolehti Linkki kertoo Iisalmen lyseon ajankohtaisista tapahtumista ja projekteista.


Penkkarit 2020

Entä jos oisin Pekkaa paremmin tunnilla kuunnellut?
Entä jos oisin Saran kokeita oikeesti testannut?
Olisiko abin itsetunto noussut kanveesista, jos läpipääsyn pisterajat lähtisi nollista? 

Tänä vuonna Suomen lukioissa juhlitaan penkkareita ja vanhojen tansseja kahdella eri viikolla. Iisalmen abit juhlivat tänään ensimmäisten joukossa!




Kulttuurikeskukselle kokoontui mm. klovneja, teletappeja ja poikabändin jäseniä. Joukossa nähtiin myös eri elokuvien ja tietokonepelien hahmoja sekä valtioiden johtajia. Tänä vuonna oli erityisen paljon asuja, jotka mietitty yhdessä ystävien kanssa.


Gaala alkoi abien saapuessa riehakkaasti lavalle. Tänä vuonna pääohjelmana nähtiin lyseolle sijoittuva Big Bother -video, jossa seikkaili niin abeja kuin opettajiakin. Abit olivat onnistuneet taltioimaan erittäin harvinaisen tapahtuman videoonsa: Pekka piteli kissaa sylissään!

Nyt auttaa vain Jumala, ei enää edes humala!
En täällä pärjää luovuttamalla, valvojan tarkan silmän alla.
Kati oot wanhojen luoja. "Tanssi, beibi!" sä taas huudat.
Ei täällä pärjää kuin rukoilemalla, valvojan tarkan silmän alla. 

Abit äänestivät alkuvuodesta tovereitaan eri kategorioissa. Palkintonsa kävivät pokkaamassa mm. vuosikurssinsa Mr. ja Ms. Lyseo, Urheiluhullu, Lukutoukka, Miesvauva ja Luolanhenki.




Abit muistivat ryhmänohjaajiaan.


Gaalan lopuksi abit lauloivat Eemil Jaatisen sanoittaman kappaleen Valvojan tarkan silmän alla, joka laulettiin Arttu Wiskarin Suomen muotoisen pilven alla -kappaleen melodiaan.

Parannetaan lukioo luolassa istuskelemalla.
Abit hajoaa ketjussa näiden koulupaineiden alla. 



Lyseon sisäpihalle kerääntyi paljon ihmisiä seuraamaan abien kantamista rekkoihin. Kirkkaassa auringonpaisteessa karkit lensivät ja lapset hihkuivat onnellisina.



























Kun kaikki abit oli saatu lastattua lavoille, rekat veivät lukulomasta haaveilevat opiskelijat kunniakierrokselle kaupungin kaduille.



En aio olla luovuttamassa, valvojan tarkan silmän alla.
Me saadaan lakit vaikka väkisin. Aion lahjoa sensorin.
Mut täällä pärjää vain lunttaamalla, valvojan tarkan silmän alla.



Teksti: Mirka Oinonen
Sitaatit laulusta: Eemil Jaatinen
Kuvat: Maria Markkanen