LYSEON VERKKOLEHTI LINKKI

Iisalmen lyseon verkkolehti Linkki kertoo Iisalmen lyseon ajankohtaisista tapahtumista ja projekteista.


Kansainvälisyyttä lukiolaisille: Erasmus+


Koulumme on mukana Erasmus+ -projektissa, jonka myötä ryhmäläiset pääsevät tutustumaan ulkomaisiin kulttuureihin ikätovereidensa esittelemänä.


Erasmus+ A.R.T.I.S.A.N.S. -projektin avulla pyritään vähentämään nuorten syrjäytymistä ja lisäämään kansainvälisyyttä. Projektin ideana on tutustua eri maiden vanhoihin käsityöammatteihin ja mahdollisesti kehitellä niistä moderneja ideoita kotimaahan. Mukana on kouluja lukiomme lisäksi Espanjasta, Irlannista ja Italiasta. Projektia koordinoi Italia. Projekti alkoi syksyllä 2018, ja se kestää vuoteen 2020 asti.


Italian matka
Haettuamme projektiin osallistuimme kokouksiin, joissa päätettiin projektilaisten kohdemaat toiveiden mukaan. Ensimmäinen ryhmä lähti Italiaan Bargaan marraskuun alussa 2018. Matka kesti yhteensä 10 päivää.

Saavuttuamme perille Bargaan tapasimme isäntäperheemme ja vietimme viikonlopun heidän kanssaan. Esimerkiksi osa vieraili lähikaupungeissa, kuten Luccassa ja Firenzessä. Kouluviikolla meille oli järjestetty paljon tekemistä, kuten pizzojen leipomista ja kastanjoihin tutustumista. Saimme koululla syödä kokkikoululaisten itse tekemää ruokaa, sillä heidän koulullaan on kokkiala. Saimme myös tietää, että heidän koulullaan on muitakin aloja, kuten kieli- ja kemia-ala.


Pääsimme myös viikon aikana tutustumaan erilaisiin käsityöaloihin, kuten kipsivalantaan kipsimuseossa, sekä kasvisten ja hedelmien koristeelliseen leikkaamiseen tunnetun italialaisen tv-kokin ohjeistamana. Kiersimme lähikaupungeissa myös kouluaikana, kävimme Viareggiossa tutustumassa karnevaalimuseoon, jonka jälkeen pääsimme työpajassa kokeilemaan paperimassalla karnevaalivaunuihin tulevien osien tekemistä. Tutustuimme myös Luccaan, “sadan kirkon kaupunkiin”, ohjatulla kierroksella. Vapaa-ajalla pääsimme tutustumaan toisiin projektilaisiin. Mielestämme matkassa parasta oli päästä tutustumaan paikallisten elintapoihin ja kulttuuriin, jotka erosivat suomalaisista tavoista esimerkiksi ihmisten ystävällisyydessä ja ruokailuajoissa.


Suomalaiset “hosteina”

Italian matkan jälkeen aloitimme etsiä tietoa vanhoista suomalaisista käsitöistä ja muista perinteistä, jotka esiteltäisiin vieraille heidän saavuttuaan Suomeen. Tavoitteenamme oli antaa Suomesta kuva, jossa näkyi, että täältä löytyy kaikille jotakin, mitä he voivat tulevaisuudessaan tehdä.  Monien kokousten jälkeen vieraamme vihdoin saapuivat huhtikuun alussa Suomeen.

Ulkomaalaisten vieraidemme kanssa tutustuimme yhdessä erilaisiin kouluihin, kuten Toivalassa sijaitsevaan Ingmanedun kulttuurialan ammattiopistoon, Lapinlahdella sijaitsevaan LASTU-arkkitehtuurikouluun, sekä modernista arkkitehtuuristaan tuttuun Kauppis-Heikin kouluun. Vierailimme useissa eri museoissa, kuten Iisalmen kotiseutumuseossa, Kuopion ortodoksisessa kirkkomuseossa ja korttelimuseossa. Teimme myös yhdessä monenlaisia käsitöitä, kuten tuohisormuksia, pajusta rakennettuja taloja, huovutettuja koristeita ja karjalanpiirakoita.



Vietimme paljon aikaa yhdessä vieraidemme kanssa syömällä yhdessä pizzaa, viettämällä lettukestejä ja avantouimalla. Viikko huipentui torstai-iltana pidetyssä muotinäytöksessä, jossa jokainen maa sai esitellä kotimaisia asujaan. Juhlimme myös kahden vieraamme syntymäpäiviä muotinäytöksen ohella. Viikon päätteeksi raportoimme viikon tapahtumista, vieraillemme jaettiin todistukset ja annettiin läksiäislahjat. 



Projekti jatkuu vuoteen 2020
Suomen vierailun jälkeen projekti jatkuu Espanjan vierailulla Alicantessa ja Irlannin Lusk-nimisessä kylässä Dublinin laitamilla. Osa koulumme oppilaista lähtee vierailulle Espanjaan marraskuussa ja osa Irlantiin huhtikuussa 2020. Opiskelijamme lähtevät siis heidän kotonaan majoittuneen vieraan luo. Kaikki opiskelijamme odottavat hyvin innokkaasti tulevia reissujaan ja useat heistä ovat pitäneet yhteyttä ulkomaalaisiin ystäviinsä.

Miten olemme kokeneet projektin tähän mennessä?
Erasmus-ryhmässämme muodostui hyvä yhteishenki ja kaikilla oli erittäin hauskaa. Tutustuimme myös suomalaisten kesken uusiin ihmisiin ja meistä hitsaantui hyvä ryhmä. Kaikki projektiin osallistuneet ovat olleet hyvin tyytyväisiä päätökseensä lähteä mukaan ja saaneet unohtumattomia kokemuksia. Vastaavaa kansainvälisyyden kokemusta tuskin saa enää uudelleen, ja osa on jopa suunnitellut tapaavansa ulkomaalaiset ystävänsä projektin ulkopuolella.



Anni Eskelinen, Pinja Karppinen ja Annika Seppänen