LYSEON VERKKOLEHTI LINKKI

Iisalmen lyseon verkkolehti Linkki kertoo Iisalmen lyseon ajankohtaisista tapahtumista ja projekteista.


Lakkiaiset 2017


Tänä vuonna lakkiaispäivä, 3.6, valkeni koleana ja ei-niin-kesäisenä mutta juhlapäivänä yhtä kaikki. Juhlaa vietettiin perinteikkäästi Kulttuurikeskuksen Eino Säisä -salissa.


Juhla alkoi lippujen ja abiturienttien saapumisella saliin, ja heti perään nähtiin musiikkiesitys "Soi vienosti murheeni soitto".


Ensimmäisenä puhujana oli lyseon rehtori Pasi Tolonen, joka kertasi mennyttä lukuvuotta ja korosti muutoksen ja kehittymisen merkitystä.


Rehtorin puheen jälkeen puhevuorossa oli riemuylioppilas Anneli Makkonen. Hän muisteli omien lyseovuosiensa tapahtumia ja käänteitä iloisesti Savon murteella. Juhlayleisö jopa hieman nauratti 50 vuoden takaiset muistelot lyseoelämästä. Nykyään moniin asioihin suhtaudutaan aika eri tavalla.


Puheiden jälkeen abiturientti Tinja Lakaniemi esitti flyygelillä kappaleen "Yö meren rannalla".


Seuraavaksi oli vuorossa juhlan kohokohta: todistusten ja lakkien jako. Ryhmänohjaajat Sara Niini, Maria Markkanen, Pekka Ritola ja Tuija Ritola jakoivat rehtori Pasi Tolosen kanssa jokaiselle abiturientille todistuksen ja lakin.





Viimein oli koittanut se tärkein hetki: ylioppilaaksi julistaminen. Lakin painauduttua päähän uudet ylioppilaat saivat aplodit ja hymyt levisivät nuorien kasvoille.

  
Uuden ylioppilaan puheen piti Rosanna Lyytinen, joka kuvasi oivasti Suomen juhlavuoden kunniaksi 100 vuotta sitten valmistuneiden ylioppilaiden hetkiä. Nuoret ylioppilaat ovat olleet haaveita, unelmia ja toivoa täynnä vuonna 1917 ja ovat sitä myös nyt vuonna 2017. 



Seuraavaksi oli vuorossa Iinan Kolibrien dramaattinen tanssiesitys "Putkolan pamaus", joka liittyy myös Iisalmen paikallishistoriaan.


Juhlan päättää aina niin arvokkaasti tuttu "Suvivirsi"


 Juhlan päätyttyä opiskelijat siirtyivät  lyseon  eteen kuvattaviksi ja kukitettaviksi.