LYSEON VERKKOLEHTI LINKKI

Iisalmen lyseon verkkolehti Linkki kertoo Iisalmen lyseon ajankohtaisista tapahtumista ja projekteista.


Valmistautuminen vanhojenpäivään



Osa oppilaista on valmistautunut vanhojen päivään jo syksystä asti. Pukujen ja korujen hankintaa on tehty, aikatauluja on sovittu ja kuljetuksia järjestetty.
Koululla varsinainen valmistautuminen on kuitenkin alkanut vasta neljännessä jaksossa, jonka aikana liikunnanopettajat Kati Tenhunen ja Jari Laulumaa opettivat sekä tanssia että käytöstapoja lyseon tuleville "vanhoille"



" ja sitten ruoto suoraksi..."


´


Vanhojen toimikunta on tehnyt paljon järjestelyjä, jotta ilta onnistuisi. Viimeisiä askareita oli ohjelmalehtisten taitteleminen.



Varsinaisena tanssiaispäivänä valmistautumien aloitetaan varhain. Lyseon opiskelijat Tuulia Ryhänen ja Iida Pöntinen aloittivat omansa Louhenkadun parturi-kampaamo Pelistä.





Hiustenlaiton ja meikkauksen lomassa tytöt kertovat, että vanhojenpäivän asuja on hankittu eri tavoilla. Jotkut ovat saaneet puvun lainaan ystäviltään, jotkut ovat teettäneet pukunsa ja jotkut tilanneet luetteloista.







Viimeisten siveltimenvetojen jälkeen oli tuloksena kaksi tanssiaisiin valmista kaunotarta.



Tuulia Ryhänen pukeutuu sisarensa avustamana tanssiaispukuun.





Tytöt ovat valmiita siirtymään Kulttuurikeskukselle viimeisiin tanssiharjoituksiin ennen päivän ensimmäistä esitystä. Kuvassa Iida Pöntinen.



Kultturikeskuksella tehtiin myös viimeisiä valmisteluja. Sitten jäljellä olivat vain vielä viimeiset harjoitukset ennen h-hetkeä.