LYSEON VERKKOLEHTI LINKKI

Iisalmen lyseon verkkolehti Linkki kertoo Iisalmen lyseon ajankohtaisista tapahtumista ja projekteista.


Tapauksekas lukuvuosi!



Lukuvuosi 2019–2020 alkaa olla lopuillaan. Lukuvuoteen on mahtunut niin Erasmus-projektia, päätös viisijaksoon siirtymisestä ja kevään poikkeuksellinen etäopetusjakso!



Elokuussa opiskeluja aloitettiin uusien naapureiden kanssa: lyseon päärakennuksen alakertaan muutti osa Kilpijärven koulusta. Aluksi yhteiselo mietitytti: miten lukiolaiset ja pienet alakoululaiset sopisivat samoihin tiloihin? Vuosi on osoittanut, että yhteiselo on ollut vaivatonta. Hyvin suunniteltu remontti ja sisäpihan rajaaminen vain alakoulun välituntialueeksi ovat mahdollistaneet sen, että lyseon arki on muuttunut hyvin vähän. Vain silloin tällöin lasten iloinen nauru ja vaimea nokkahuilun soitto ovat kaikuneet lukion käytävillä.



Syksyn ruskaa, kansainvälisyyttä ja juhlallisuuksia
Opiskelu ei rajoitu vain luokkahuoneeseen. Hyvä esimerkki tästä on lyseon metsävaelluskurssi: syyskuussa joukko opiskelijoita tutustui rehtorin johdolla Kolin kansallismaisemiin. Jo perinteeksi muodostunut metsävaelluskurssi innostaa nuoria luonnossa liikkumiseen.
Marraskuun alussa Erasmus+ A.R.T.I.S.A.N.S. -projekti jatkui. Pieni ryhmä opiskelijoita vieraili Espanjan Alicantessa. Matkan aikana nuoret tutustuivat paikallisiin käsityötaitoihin. Keväälle suunniteltu vierailu Irlannin pääkaupunkiin, Dubliniin, peruuntui. Onneksi matka siirtynee ensi lukuvuodelle!
Marraskuun viimeisenä päivänä juhlittiin syksyn ylioppilaita. Lakkiaan juhli kahdeksan ylioppilasta. Juhlapuheessa korostettiin paikallisten yritysten menestystä, juhlistettiin itsenäistä Suomea ja virittäydyttiin lähestyvän joulun tunnelmiin.



Helmojen hulmahduksia ja riehakkaita hyvästejä
Tänä vuonna Iisalmen lyseossa juhlittiin perinteisiä vanhojentansseja ja penkkareita viikkoa aikaisemmin kuin edellisinä vuosina. Syy tähän on ylioppilaskokeiden keskittäminen pelkästään maaliskuulle, minkä vuoksi monessa lukiossa lukulomalle siirrytään aikaisemmin kuin ennen. Samalla kevään juhlallisuudet ovat aikaistuneet.

Tanssit olivat jälleen tyylikäs kokonaisuus! Eino Säisä -salissa pyörähdeltiin eri tanssien tahdissa.



Penkkareissa viimeisen vuosikurssin opiskelijat jättivät riehakkaat jäähyväisensä koulun puisille penkeille.




Muutoksia, muutoksia

Uusi opiskelijakunnan hallitus valittiin tammikuussa. Uudeksi puheenjohtajaksi valittiin toisen vuosikurssin opiskelija Viivi Uusimäki. Iisalmen lyseossa on aktiivinen opiskelijakunnan hallitus, joka osallistuu monin tavoin lyseon arjen toteuttamiseen.  


Ensi lukuvuonna opiskelun rytmitys muuttuu, kun Iisalmen lyseo siirtyy kuusijaksojärjestelmästä viiteen jaksoon. Uudessa jaksorytmissä opiskelijalla on enemmän aineita yhdessä jaksossa, mutta aikaa oppia ja omaksua asioita on enemmän. Koeviikkoja lukuvuoteen tulee yksi vähemmän. Ensi vuonna nautitaan myös kahden viikon joululomasta!



Lukion uuden opetussuunnitelman perusteet julkaistiin loppuvuodesta 2019. Opettajat ovat aloittaneet ahkerasti opetussuunnitelmatyötä, joka jatkuu vielä ensi syksynä. Kurssit ovat muuttumassa moduuleiksi, oppimäärän laajuus opintopisteiksi. Opiskelija voi valita eri oppiaineita yhdistäviä opintojaksoja ja arviointimenetelmiin on tulossa muutoksia. Uusi opetussuunnitelma otetaan käyttöön syksyllä 2021.
Terveystiedon LOPS 2019 -tukimateriaali | Opetushallitus


Kokeellisuutta ja mielenkiintoisia vierailuja

Tänä keväänä opiskelijoilla on mahdollista kokeilla kahta oppiainetta, biologiaa ja kemiaa, yhdistävää kurssia. Mikrobien biologiaa ja kemiaa -kurssilla opiskelijat ovat päässeet kokeilemaan havainnollistavia töitä. Tämän mielenkiintoisen kurssin suunnittelusta ja toteutuksesta ovat vastanneet opettajamme Heini Pylkkönen ja Sara Niini. Kurssin toteutuksesta ja opiskelijoiden kokemuksista kirjoitettiin Iisalmen Sanomissa 10.5.



Kokeellisuus on osana eri oppiaineiden peruskursseja, esimerkiksi kemiassa. Tämän lisäksi syksyllä opiskelijat pääsivät kokeilemaan ohjelmointia Buutti Oy:n, Oulun yliopiston ja Fab Lab Oulun järjestämässä työpajassa. Myös opinto-ohjauksen korkeakouluvierailuilla opiskelijat ovat käytännönläheisesti päässeet tutustumaan eri koulutusaloihin ja ammatteihin. Mielenkiintoisia vierailuja on tehty muillakin kursseilla, esimerkiksi BI6-kurssilla!





Vierailujen lisäksi olemme saaneet lukuvuoden aikana nauttia mielenkiintoisista vierailijoista. Lokakuussa koululla vieraili kaksi suomalais-ugrilaista some-tähteä, jotka kertoivat suomen sukukielistä marista ja udmurtista. Marraskuussa opiskelijat pääsivät kuuntelemaan Perttu Pölösen pitämää tulevaisuusluentoa. Tammikuussa puolestaan Euroopan unionin talous- ja sosiaalikomitean jäsen Pirkko Raunemaa luennoi työstään Iisalmi-salissa. Hänen vierailunsa liittyi Brysselissä järjestettävään Euroopan talous- ja sosiaalikomitean ilmastoa käsittelevään nuorisotapahtumaan, johon Iisalmen lyseon kolme opiskelijaa valittiin edustamaan Suomea. Vaikka tapahtuma tältä keväältä peruuntuikin, iisalmelaiset nuoret osallistuvat tapahtumaan ensi vuonna.

Perttu Pölönen

Pirkko Raunemaa
Korona ja etäopetus
Tämän kevään suurin puheenaihe, korona, vaikutti myös lyseon arkeen. Etäopetukseen siirryttiin keskiviikkona 18.3. Etäopetusaikana opetusta on jatkettu videokokousten välityksellä. Etäopetuskyselyn perusteella olemme onnistuneet ihan mukavasti näissä poikkeusoloissa! 


Tämän kevään kokelaille korona-aika on tuonut erilaiset haasteensa. Maaliskuussa kirjoitusaikataulua tiivistettiin siten, että reaalikokeiden päivämäärät muuttuivat. Tämä laittoi monen lukusuunnitelmat ja kokeisiin valmistautumisen uusiksi. Kirjoituksia jouduttiin tänä keväänä järjestämään myös uusissa tiloissa, sillä alasali on alakoululaisten käytössä. Hajumuistoksi opiskelijoille jäänee käsidesin tuoksu, joka leijui ilmassa heti salin ovella.



Myös kevään 2020 ylioppilaiden valmistujaispäivä on lukion historiassa hyvin poikkeuksellinen. Koronarajoitukset kieltävät isojen joukkotapahtumien järjestämisen, joten ylioppilasjuhlatkin päätyivät peruttujen tapahtumien listalle. Tuoreet ylioppilaat saavat todistuksensa postitse. Juhlia vietetään 29.8.2020, mikäli koronatilanne on sellainen, että saamme jälleen kokoontua suurella joukolla. 

Lukuvuoden päätös


Lyseopäivää vietetään tänä vuonna netin välityksellä. Opiskelijakunnan hallitus on suunnitellut ohjelmaa, johon jokainen voi osallistua. Kevään päättäminen tapahtuu myös tänä vuonna etänä. Palaamme niihin tunnelmiin lauantaina.






Mirka Oinonen
Maria Markkanen