LYSEON VERKKOLEHTI LINKKI

Iisalmen lyseon verkkolehti Linkki kertoo Iisalmen lyseon ajankohtaisista tapahtumista ja projekteista.


VANHOJENPÄIVÄ


Iisalmen lyseon vanhojenpäivätansseja tanssittiin Kulttuurikeskuksen Säisä-salissa perjantaina 19.2.2010 kaikkiaan kolmessa eri näytöksessä.

Juontajina toimineet vanhat Emmi Ryhänen ja Atte Huttunen toivottivat yleisön tervetulleeksi seuraamaan vanhojentanssiesitystä.



Leonidit-ryhmä esitti tanssiesityksen Latvasta laho.




Opiskelijakunnan hallituksen puheenvuoron käytti Pekka Peltonen, joka totesi vanhojentanssikurssin olleen yksi parhaista, ellei jopa paras,lukion kursseista, sillä tanssitaidon lisäksi se on antanut mm. yleissivistystä.



Wanhat neidit -ryhmä lauloi kappaleen Dancing Queen Leea Hiltusen säestämänä.





Jari Laulumaa kertoi tansseja ohjaavien opettajien puheenvuorossa, että vanhojentanssikurssilla sosiaalisten taitojen opiskelu ja toisten huomioiminen ovat keskeisiä. Harjoittelu oli aloitettu heti joulun jälkeen, ja oppiminen oli nopeaa ja jouhevaa. "Edes valssin askelten opetuksessa ei juurikaan rautalankaa tarvittu", Laulumaa sanoi.



Vihdoin jännittyneet vanhat pääsivät esittelemään tanssitaitojaan Ismo Vänskän orkesterin tahdittamana.






























"Hyvä yleisö - tässä he ovat vielä kerran: Iisalmen lyseon vanhat 2010 sekä Ismo Vänskän orkesteri."

PENKKARIT 2010

Iisalmen lyseon penkkareita vietettiin 18.2.2010 aina pakkasta myöten perinteisin menoin.



Aamun ryhmänohjaustuokion jälkeen koko lyseo kokoontui Kulttuurikeskuksen Säisä-saliin seuraamaan abien penkkariohjelmaa.



Juontajina toimivat Burana-pakkaus Terhi Pallonen ja Jeesus Karistus Kari Kärkkäinen.




Aluksi abien ro-ryhmät kilpailivat keskenään tietovisassa, jossa paljastui opettajista yllättäviä seikkoja, kuten kuka opettajista on pulla- ja karkkihiiri, kuka ei voi sietää kaalikääryleitä ja kuka taas haluaisi viettää päivänsä Jennnifer Lopezin seurassa. Lisäksi paljastui, että vesi on märkää, koska se ei ole kuivaa.



Seuraavaksi vapaaehtoisista (?) opettajista ja opiskelijoista koottu ryhmä, esitti kuvaelman abin aamusta penkkareita seuraavana päivänä.



Yleisöä hauskuuttaneen näytelman jälkeen oli vuorossa köydenvetokilpailu, jossa vastakkain olivat abit ja muu maailma.

Kyllä me ollaan hyviä, kommentoivat juontajat abien voiton jälkeen.



Lopuksi abiturientit kisailivat pareittain ilmapallon puhkaisemisessa.




Yhteistilaisuuden jälkeen abit nauttivat "viimeisen aterian" Luma-keskuksen ruokalassa.



Puoli kaksitoista abiturientit polttivat "koulun", ja puolilta päivin alkoi abien ulos kantaminen.




















Vähän yli yksi abiturientit pääsivät vihdoin kaupungille abiajelulle.