LYSEON VERKKOLEHTI LINKKI

Iisalmen lyseon verkkolehti Linkki kertoo Iisalmen lyseon ajankohtaisista tapahtumista ja projekteista.


Retkikertomus matsävaellukselta

Lyseon opiskelijan Katri Lyytikäisen 09E retkikertomus metsävaellukselta, joka toteutettiin 24.-26.9.2010 Lieksan Kolilla.



Joka toinen vuosi järjestettävän metsävaellus-kurssin ehdottomasti odotetuin osuus, käytännön vaellus, starttasi Luma-keskuksen edestä perjantaina 24.9.2010 kello 8. Kun täyteen ahdetut rinkat oli saatu mahtumaan linja-auton tavaratilaan, matka kohti Kolin kansallispuistoa alkoi. Pysähdyimme Rautavaaran S-Marketissa, mutta muuten matka sujui rauhallisesti ja nopeastikin; ainakin itse olisin voinut jatkaa unia lämpimässä linja-autossa vielä hetken!




Perillä ohjelmassa oli ensin Ukko-Kolin päälle kiipeäminen. Portaat saivat useammankin hengästymään, mutta maisemista ei huipulla näkynyt jälkeäkään - hyvä, jos erotimme pari rinteen yläosassa kasvavaa puuta. Ryhmäkuva otettiin kuitenkin, ja sen jälkeen tutustuimme Luontokeskuksen näyttelyyn sekä multivisioesitykseen. Halu päästä näkemään valokuvien esittelemät maisemat oli suuri, mutta esityksen jälkeen täytyi kuitenkin kivuta hetkeksi takaisin linja-autoon. Luontokeskuksesta vaeltamaan lähtemisen sijaan ajoimme katomaan Pirunkirkkoa, joka oli pimeydestä ja nilkannyrjäyttämisvaarasta huolimatta vaikuttava. Sumuakin oli matalammalla sen verran vähemmän, että saimme esimakua kansallispuiston maisemista.



Pirunkirkon jälkeen pääsimme vihdoin nostamaan rinkat selkään, tekemään viimeiset tavaroiden kiinnitysvarmistukset, kiristämään hihnat ja lopulta myös ottamaan ensimmäiset askeleet polulle. Porukka hajaantui yhteisestä aloituksesta huolimatta nopeasti, mikä olikin hyvä, sillä jokainen sai edetä itselleen sopivaa vauhtia. Ennen ruokailua päästiin muun muassa kokeilemaan kolmea K:ta käytännössä, ja taisi siinä muutama vähemmän vakava tasapainon menetyskin sattua, mutta muuten siirtymä sujui varsin leppoisissa tunnelmissa.



Trangiaan otettiin tuntumaa iltapäivällä Lakkalassa noin neljän kilometrin kävelyn jälkeen. Reitin varrelta löytyi sieniä lisukkeeksi ruokaan, ja näkyivät ateriat maistuvan mainiosti ilmankin. Maahan laskettuna kurssilaisten mukanaan kantama tavaramäärä näytti järkyttävän suurelta, mutta niin vain kaikki nousi takaisin selkään, kun oli aika jatkaa. Lantiovyötä tosin täytyi löysyttää syömisen jälkeen yhden jos toisenkin. Ennen ensimmäiseen yöpymispaikkaan pääsemistä edessä oli vielä vesistönylitys. Se tapahtui onneksi lautalla, ja uimareissuiltakin vältyttiin.



Ensimmäisen yön vietimme Kiviniemen Matkailutilan lähellä rannassa olevassa laavussa. Osa joutui nukkumaan teltoissa, mutta yö ei ollut kylmä, ja koko päivän kävelyn jälkeen nukutti hyvin. Kellot soivat aamulla seitsemän jälkeen, ja jalkeille pääsemisen sekä puurokattiloiden tulelle saamisessa taidettiin tehdä jonkin sortin nopeusennätys. Aamun ehdoton kohokohta oli kuitenkin selvästi paikallinen väestö, joka tuli vastaan Matkailutilan pihapiirin vedenhakupisteellä. Viisipäinen, kovin seurallinen vuohilauma seurasi pahaa-aavistamattomia lukiolaisia laavulle asti, ja esimerkiksi makuualusta osoittautui paljon Kolin floraa mielenkiintoisemmaksi pureskelukohteeksi.


Vuohia ihmetellessä, rapsutellessa ja valokuvatessa olisi varmaan vierähtänyt puoli päivää, mutta eteenpäin oli kuitenkin jatkettava, joten sanoimme paikallisille heipat, nostimme rinkat selkään ja laitoimme tassua toisen eteen. Lauantaina käveltävää oli noin kymmenen kilometriä, eikä rinteiltäkään vältytty. Maisemat olivat kuitenkin upeat, ainakin niiltä osin, mitä sumun seasta näimme. Lämpimän ruoan laitoimme Pitkäjärvellä, joka oli Lakkalan tavoin noin päivämatkamme puolivälissä. Ennen Ryläykselle, toiselle yöpaikalle, pääsemistä ehdimme ihastella vielä jos jonkinlaista maastoa sekä kiviputousta, joka sumuun peittyneenäkin oli majesteettinen näky.

Ryläyksellä oli kota, jonka katon alle kaikki 17 kurssilaista mahtuivat mainiosti. Ruoanlaiton, sammutusvedestä astianpesun jälkeen löytyneen hiirenraadon ihmettelemisen sekä letunpaiston lisäksi aikaa viettiin tarinoiden.

Sunnuntaiaamu lähti käyntiin satunnaisia hämmennyksen hetkiä (mm. "Kenen puukko tuolla mun kengässä on?") lukuun ottamatta jo melkein rutiinilla. Puurot keitettiin, tavarat pakattiin ja liikkeellä oltiin jo yhdeksältä. Päivämatka oli kahdeksan kilometrin luokkaa, mutta koska suurin osa ruoista oli syöty, tuntui rinkka huimasti kevyemmältä. Päätepysäkkimme oli Ukko-Koli, ja mitä lähemmäs sitä tulimme, sitä leveämmiksi polut muuttuivat ja sitä enemmän lenkkeilijöitä ja päiväretkeilijöitä tuli vastaan - rinkka selässä, reissussa rähjäytyneenä ja pari päivää metsässä viettäneenä tuntui melkein kuin olisi eksynyt kokonaan väärään paikkaan. Perille kuitenkin lopulta päästiin! Vaellus oli mahtava, mutta kyllä rinkan Luontokeskuksen pihalle heittäessä oli sellainen voittajafiilis, joka ei ihan heti hävinnyt.



Linja-auto ei tullut hakemaan meitä aivan heti, vaan ehdimme paluumatkan rasitusten kestämisen takia oleellisen paikallaan makoilun lisäksi myös kiivetä vielä kerran Ukko-Kolin huipulle. Tällä kertaa sää oli huimasti parempi - taivaalla ei näkynyt juuri lainkaan pilviä, ja maisema jatkui silmänkantamattomiin. Ilmaisun "seistä maailman huipulla" lisäksi mieleen tuli hakematta eräs tietty vuorosana eräästä tietystä Disneyn piirretystä: "Kaikki, mitä valo koskettaa, on valtakuntaasi".

Kotiinlähdön aika kuitenkin lopulta tuli. Rinkat lastattiin linja-auton tavaratilaan, ja kurssilaiset kiipesivät ylös rojahtaen penkeille sinne tänne ja miten sattui. Matka ei vienyt suoraan kotiin, vaan pysähdyimme syömään ja samalla todistamaan erittäin opettavaista esimerkkiä surkeasta asiakaspalvelusta. Vähäisistä vastoinkäymisistä huolimatta loppujen lopuksi kuitenkin päädyttiin takaisin lähtöpisteeseen, Luma-keskuksen eteen. Porukka taisi tällä kertaa olla paljon väsyneempää kuin lähtiessä, ja oma sänky sekä pitkä suihku takuulla kelpasivat kaikille, mutta yhtä kokemusta rikkaampina kotiin silti lähdettiin - yhtä hienoa kokemusta, to be exact!

Ei ennakkoluuloja!

Torstaina 17.11.2010 neljännellä oppitunnilla lyseolaiset olivat Säisä-salissa kuuntelemassa Romales-yhtyeen konserttia. Yhtyeen muodostavat Kalle Palm (laulu, kitara), Ritva Palm (laulu) ja Jukka Kaurila (harmonikka).





Romales-yhtye soittaa sekä romanikielisiä että suomenkielisiä kappaleita, ja niiden välissä Ritva ja Kalle Palm kertoivat romanien kulttuurista, tavoista ja historiasta.



Yleisöllä oli mahdollisuus vapaasti kysellä romaneihin ja heidän kulttuuriinsa liittyvistä asioista. Erityisen paljon kysymyksiä herätti romaneiden pukeutuminen, ja myös esimerkiksi romaneiden musiikista, uskonnollisuudesta ja heidän kohtaamistaan ennakkoluuloista tuli kysymyksiä.



Kalle Palm toivoikin esityksen lopuksi, että ihmiset suhtautuisivat avoimin mielin - ilman ennakkoluuloja - eri kulttuureista tuleviin ihmisiin.



lisätietoja Romales-yhtyeestä: http://www.romales.fi/

Leena Lehtolainen vierailulla

Kirjailija Leena Lehtolainen oli vierailulla Iisalmessa 2.10.2010, ja kolmella lyseon äidinkielen ja kirjallisuuden kurssin ryhmällä oli mahdollisuus päästä kuuntelemaan Lehtolaista Iisalmi-salissa. Tilaisuudessa Lehtolainen vastasi opiskelijoiden esittämiin kysymyksiin.



Lehtolainen paljasti kirjailijan työn olleen haaveammatti jo pikkutyttönä, mutta hän oli jo nuorena ymmärtänyt, ettei pelkällä kirjailijan työllä tule toimeen ja että tarvitaan koulutus. Lehtolainen kirjoitti esikoisteoksensa 1976, mutta vapaa kirjailija hän on ollut vuodesta 1993, jolloin julkaistiin ensimmäinen Maria Kallio -teos. Lehtolainen toivoo voivansa kirjoittaa "niin kaun kuin henki pihisee".

Kirjan tekemisen Lehtolainen kertoi kestävän kaikkiaan kolmesta jopa seitsemään vuotta. Erityisen paljon hän pitää taustatutkimus- ja tiedonhankintavaiheesta ja vähiten viimeisestä vaiheesta eli oikolukemisesta. Aiheita ja vaikutteita kirjoihinsa Lehtolainen saa "mistä vain". Kirjoittaminen saa usein alkusysäyksensä siitä, että jokin asia alkaa vaivata eikä hän tiedä, mitä mieltä on kyseisistä asiasta, jolloin hän alkaa selvittää sitä kirjoittamalla. Erityisesti rikosdekkareita kirjoittaessaan häntä on taas askarruttanut, mikä saa jonkun käyttämään sellaista valtaa, että ottaa toisen hengiltä.



Yleisö esitti Lehtolaiselle kysymyksiä mm. teosten nimeämisestä, yleisöltä tulevasta palautteesta, rikosten suunnittelusta ja teosten henkilöistä. Lehtolaiselta kysyttiin myös syytä siihen, miksi hän kirjoittaa juuri rikoskirjallisuutta. Lehtolainen kertoi olleensa jo lapsena kiinnostunut arvoituksista ja lukeneensa nuorena mm. Agatha Christietä. Rikoskirjoihin voi hänen mukaansa yhdistää kätevästi myös muita asioita ja teemoja. Lisäksi ennen ensimmäistä rikosdekkaria häntä kiehtoi ajatus: osaisiko hän kirjoittaa dekkarin? Pahan kuvaamisella saa pahan revittyä pois omasta sydämestä, eli sillä voi ajatella olevan myös tietynlainen puhdistava vaikutus.

Lehtolainen ei pystynyt valitsemaan omasta mielestään parasta kirjaansa vaan totesi: "Toivottavasti en ole kirjoittanut sitä parasta vielä." Kirjoittamisesta kiinnostuneita Lehtolainen kannusti: "Kannattaa kirjoittaa, jos kirjoituttaa" ja "Sinnikkyys palkitaan".



Luennolla olleista lyseon opiskelijoista Samuli Lappeteläinen (07M) kertoi, ettei ole tutustunut Lehtolaisen teoksiin. Lehtolaista oli kuitenkin hänen mielestään kiinnostavaa kuunnella, ja erityisesti häntä kiinnosti Maria Kallio -tv-sarjan tekeminen. Kirjailijan työstä Samuli oppi, että se on hankalaa ja vaatii sinnikkyyttä.

Laura Laukkaselle (08C) Leena Lehtolaisen teokset olivat tuttuja: Lehtolaisen kirjoista Laura on lukenut Jonakin onnellisena päivänä, Luonas en ollutkaan ja Maria Kallio -sarjaa. Laura piti luennosta,koska yleisö sai esittää koko ajan kysymyksiä ja näin sai tietää nimenomaan asioita, joita halusi. "Luennossa erityisen kiinnostavaa oli se, kuinka kirjojen henkilöt muodostuvat. Opin ainakin sen kirjailijan työstä, että kirjan tekemisessä kestää aika kauan ja että Leena Lehtolainen tekee monta kirjaa yhtä aikaa" , Laura kertoi luennon jälkeen.