Lyseon opiskelijan Katri Lyytikäisen 09E retkikertomus metsävaellukselta, joka toteutettiin 24.-26.9.2010 Lieksan Kolilla.
Joka toinen vuosi järjestettävän metsävaellus-kurssin ehdottomasti odotetuin osuus, käytännön vaellus, starttasi Luma-keskuksen edestä perjantaina 24.9.2010 kello 8. Kun täyteen ahdetut rinkat oli saatu mahtumaan linja-auton tavaratilaan, matka kohti Kolin kansallispuistoa alkoi. Pysähdyimme Rautavaaran S-Marketissa, mutta muuten matka sujui rauhallisesti ja nopeastikin; ainakin itse olisin voinut jatkaa unia lämpimässä linja-autossa vielä hetken!
Perillä ohjelmassa oli ensin Ukko-Kolin päälle kiipeäminen. Portaat saivat useammankin hengästymään, mutta maisemista ei huipulla näkynyt jälkeäkään - hyvä, jos erotimme pari rinteen yläosassa kasvavaa puuta. Ryhmäkuva otettiin kuitenkin, ja sen jälkeen tutustuimme Luontokeskuksen näyttelyyn sekä multivisioesitykseen. Halu päästä näkemään valokuvien esittelemät maisemat oli suuri, mutta esityksen jälkeen täytyi kuitenkin kivuta hetkeksi takaisin linja-autoon. Luontokeskuksesta vaeltamaan lähtemisen sijaan ajoimme katomaan Pirunkirkkoa, joka oli pimeydestä ja nilkannyrjäyttämisvaarasta huolimatta vaikuttava. Sumuakin oli matalammalla sen verran vähemmän, että saimme esimakua kansallispuiston maisemista.
Pirunkirkon jälkeen pääsimme vihdoin nostamaan rinkat selkään, tekemään viimeiset tavaroiden kiinnitysvarmistukset, kiristämään hihnat ja lopulta myös ottamaan ensimmäiset askeleet polulle. Porukka hajaantui yhteisestä aloituksesta huolimatta nopeasti, mikä olikin hyvä, sillä jokainen sai edetä itselleen sopivaa vauhtia. Ennen ruokailua päästiin muun muassa kokeilemaan kolmea K:ta käytännössä, ja taisi siinä muutama vähemmän vakava tasapainon menetyskin sattua, mutta muuten siirtymä sujui varsin leppoisissa tunnelmissa.
Trangiaan otettiin tuntumaa iltapäivällä Lakkalassa noin neljän kilometrin kävelyn jälkeen. Reitin varrelta löytyi sieniä lisukkeeksi ruokaan, ja näkyivät ateriat maistuvan mainiosti ilmankin. Maahan laskettuna kurssilaisten mukanaan kantama tavaramäärä näytti järkyttävän suurelta, mutta niin vain kaikki nousi takaisin selkään, kun oli aika jatkaa. Lantiovyötä tosin täytyi löysyttää syömisen jälkeen yhden jos toisenkin. Ennen ensimmäiseen yöpymispaikkaan pääsemistä edessä oli vielä vesistönylitys. Se tapahtui onneksi lautalla, ja uimareissuiltakin vältyttiin.
Ensimmäisen yön vietimme Kiviniemen Matkailutilan lähellä rannassa olevassa laavussa. Osa joutui nukkumaan teltoissa, mutta yö ei ollut kylmä, ja koko päivän kävelyn jälkeen nukutti hyvin. Kellot soivat aamulla seitsemän jälkeen, ja jalkeille pääsemisen sekä puurokattiloiden tulelle saamisessa taidettiin tehdä jonkin sortin nopeusennätys. Aamun ehdoton kohokohta oli kuitenkin selvästi paikallinen väestö, joka tuli vastaan Matkailutilan pihapiirin vedenhakupisteellä. Viisipäinen, kovin seurallinen vuohilauma seurasi pahaa-aavistamattomia lukiolaisia laavulle asti, ja esimerkiksi makuualusta osoittautui paljon Kolin floraa mielenkiintoisemmaksi pureskelukohteeksi.
Vuohia ihmetellessä, rapsutellessa ja valokuvatessa olisi varmaan vierähtänyt puoli päivää, mutta eteenpäin oli kuitenkin jatkettava, joten sanoimme paikallisille heipat, nostimme rinkat selkään ja laitoimme tassua toisen eteen. Lauantaina käveltävää oli noin kymmenen kilometriä, eikä rinteiltäkään vältytty. Maisemat olivat kuitenkin upeat, ainakin niiltä osin, mitä sumun seasta näimme. Lämpimän ruoan laitoimme Pitkäjärvellä, joka oli Lakkalan tavoin noin päivämatkamme puolivälissä. Ennen Ryläykselle, toiselle yöpaikalle, pääsemistä ehdimme ihastella vielä jos jonkinlaista maastoa sekä kiviputousta, joka sumuun peittyneenäkin oli majesteettinen näky.
Ryläyksellä oli kota, jonka katon alle kaikki 17 kurssilaista mahtuivat mainiosti. Ruoanlaiton, sammutusvedestä astianpesun jälkeen löytyneen hiirenraadon ihmettelemisen sekä letunpaiston lisäksi aikaa viettiin tarinoiden.
Sunnuntaiaamu lähti käyntiin satunnaisia hämmennyksen hetkiä (mm. "Kenen puukko tuolla mun kengässä on?") lukuun ottamatta jo melkein rutiinilla. Puurot keitettiin, tavarat pakattiin ja liikkeellä oltiin jo yhdeksältä. Päivämatka oli kahdeksan kilometrin luokkaa, mutta koska suurin osa ruoista oli syöty, tuntui rinkka huimasti kevyemmältä. Päätepysäkkimme oli Ukko-Koli, ja mitä lähemmäs sitä tulimme, sitä leveämmiksi polut muuttuivat ja sitä enemmän lenkkeilijöitä ja päiväretkeilijöitä tuli vastaan - rinkka selässä, reissussa rähjäytyneenä ja pari päivää metsässä viettäneenä tuntui melkein kuin olisi eksynyt kokonaan väärään paikkaan. Perille kuitenkin lopulta päästiin! Vaellus oli mahtava, mutta kyllä rinkan Luontokeskuksen pihalle heittäessä oli sellainen voittajafiilis, joka ei ihan heti hävinnyt.
Linja-auto ei tullut hakemaan meitä aivan heti, vaan ehdimme paluumatkan rasitusten kestämisen takia oleellisen paikallaan makoilun lisäksi myös kiivetä vielä kerran Ukko-Kolin huipulle. Tällä kertaa sää oli huimasti parempi - taivaalla ei näkynyt juuri lainkaan pilviä, ja maisema jatkui silmänkantamattomiin. Ilmaisun "seistä maailman huipulla" lisäksi mieleen tuli hakematta eräs tietty vuorosana eräästä tietystä Disneyn piirretystä: "Kaikki, mitä valo koskettaa, on valtakuntaasi".
Kotiinlähdön aika kuitenkin lopulta tuli. Rinkat lastattiin linja-auton tavaratilaan, ja kurssilaiset kiipesivät ylös rojahtaen penkeille sinne tänne ja miten sattui. Matka ei vienyt suoraan kotiin, vaan pysähdyimme syömään ja samalla todistamaan erittäin opettavaista esimerkkiä surkeasta asiakaspalvelusta. Vähäisistä vastoinkäymisistä huolimatta loppujen lopuksi kuitenkin päädyttiin takaisin lähtöpisteeseen, Luma-keskuksen eteen. Porukka taisi tällä kertaa olla paljon väsyneempää kuin lähtiessä, ja oma sänky sekä pitkä suihku takuulla kelpasivat kaikille, mutta yhtä kokemusta rikkaampina kotiin silti lähdettiin - yhtä hienoa kokemusta, to be exact!