LYSEON VERKKOLEHTI LINKKI

Iisalmen lyseon verkkolehti Linkki kertoo Iisalmen lyseon ajankohtaisista tapahtumista ja projekteista.


Uudet lukiolaiset tutustuivat toisiinsa Rautavaaralla

 Lukuvuosi on jälleen alkanut! Tänäkin syksynä Iisalmen lyseossa opintonsa on aloittanut joukko innokkaita uusia opiskelijoita, joilla on edessään muutos peruskoulun tutuista käytänteistä lukio-opiskelijan arkeen. Lyseon käytänteisiin ja lukio-opintoihin perehdytään ensimmäisen periodin aikana Lukio tutuksi -opintojaksolla ryhmänohjaajien, opinto-ohjaajien, erityisopettajan, rehtorin ja muiden lukiossa opiskelijoita varten työtään tekevien johdolla. Osana opintojaksoa järjestettiin ensimmäisen vuoden opiskelijoille Rautavaaran metsäkartanolla ryhmäytymispäivä, jonka tarkoituksena oli tutustua paremmin opiskelukavereihin ja omaan ryhmään. Mukana retkellä uusiin opiskelijoihin tutustumassa olivat myös ryhmänohjaajat Heidi, Kristiina, Sari ja Johanna, uusien ryhmien opinto-ohjaajat Tiina ja Hanne sekä kuraattori Marja. 

Matkaan lähdettiin jo aamulla. Metsäkartanolla opiskelijoille oli järjestetty monenlaista ryhmätoimintaa. Iloinen ohjaajien joukko otti lyseolaiset vastaan, ja päivän puuhiin lähdettiin ohjausryhmittäin. Jousiammunnassa vaadittiin tarkkuutta ja keskittymistä. 



Pulmapisteellä opiskelijoilla oli ratkottavanaan monenlaisia tehtäviä, jotka vaativat notkeutta, näppäryyttä, nopeutta ja etenkin yhteistyötä!


"Kuvitelkaa suo. Kuvitelkaa, että suon voi ylittää vain näitä laatikoita käyttämällä. Jos astutte harhaan, uppoatte, ja jos laatikko jää tyhjilleen, suon aaveet vievät sen. Huolehtikaa koko ryhmä suon toiselle puolelle!"


Kuinka monta numeroa löydätte laudalta numerojärjestyksessä kolmessa minuutissa? Tämä ryhmä pääsi 48:an.


Osaatko kuljettaa pingispalloa salaojaputken puolikkaalla liikkuvaan maaliin?


Hulavanne liikkuu piirissä paitsi nopeasti, myös näyttävästi!

Yhteistyötaitoja kysyttiin myös melonnassa, joka sujuikin kaikilta hienosti: kotimatkalle lähti yhtä monta opiskelijaa ja opettajaa kuin matkaan lähtikin!  



Kiitos Metsäkartanon ohjaajille ja kaikille mukana olleille iloisesta päivästä! Muistetaan tämän päivän tunnelma syksyn pimetessä!