LYSEON VERKKOLEHTI LINKKI

Iisalmen lyseon verkkolehti Linkki kertoo Iisalmen lyseon ajankohtaisista tapahtumista ja projekteista.


Comenius-projektin matka Puolaan

Lähtöaamuna Kuopion lentokentällä

Maalis-huhtikuun vaihteessa Comenius-projektiin osallistuvat maat kokoontuivat toista kertaa Puolan Elkissä. 30.3.2011 viisi lukiolaista opiskelijaa lähti viiden opettajan voimin kohti Elkiä, joka on kaunis kaupunki Pohjois-Puolassa. Viikon tarkoitus oli viedä eteenpäin neljän maan yhteistä projektia, jonka aihe on Koulu ennen, nyt ja tulevaisuudessa.

Jammi esittelemässä Iisalmen lyseota

Opiskelijat olivat valmistelleet ennen matkaa power point -esityksiä, joita Puolassa esiteltiin ja käytiin läpi yhdessä. Sen lisäksi tehtäviä tehtiin ryhmissä, joissa oli oppilaita jokaisesta maasta. Yhteistyökielenä oli englanti, ja oppilaita oli Suomen ja Puolan lisäksi muista projektiin osallistuvista maista, Saksasta, Sloveniasta ja Tsekistä. Matkaan lähdettiin avoimin mielin, vaikka vähän jännittikin. Lähinnä vieras kieli, kulttuuri ja isäntäperhe jännittivät ja arveluttivat. Isäntäperheet ottivat meidät kuitenkin avosylin vastaan, ja tulimme loistavasti toimeen. Vaikka perheessä ei saatettu puhua lainkaan englantia, tulimme ymmärretyiksi ja tunsimme olomme tervetulleiksi koko viikon ajan.

Projektityöskentelyä

Viikon aikana teimme muutakin kuin istuimme vain koulussa töitä tekemässä. Projektitöiden lisäksi teimme retkiä sekä ympäri Elkiä että hieman kauemmas bussilla. Retkillä tutustuimme mm. perinteiseen ruokaan ja keskiaikaiseen linnaan, kävimme yhdessä syömässä ja kiertelimme kaupungeissa. Saimme osallistua mm. puolalaisen kakun valmistukseen ja kävimme katsomassa biisoneita.

Visenttejä eli euroopanbiisoneita

Myös vapaa-aikaa jäi reilusti. Koulupäivien jälkeen lähdimme lähes aina yhdessä kaupungille suurella porukalla, ja tutustuimme paikallisiin nuoriin ja heidän ajanviettopaikkoihinsa. Söimme usein ulkona, sillä ruoka oli todella halpaa. Vietimme illat yhdessä eri tavoin, saatoimme käydä shoppailemassa tai mennä käymään läheisessä kaupungissa. Viikko meni aivan liian nopeasti ohi, ja lähtöaamun koittaessa 5.4. jokainen olisi halunnut jäädä edes vähäksi aikaa pidempään.

Hamulkan kylässä

Puolaan lähtiessä ei olisi voinut kuvitellakaan, että viikon aikana voi saada niin paljon kavereita ja tutustua täysin vieraisiin ihmisiin niin hyvin. Uusia ystäviä ei tullut ainoastaan Puolasta, vaan myös muista maista, kuten Saksasta ja Sloveniasta, sai paljon uusia tuttavuuksia. Kotiin tullessa Facebook oli täynnä kaveripyyntöjä, ja yhteyttä on pidetty sen jälkeen tiiviisti. Parhaiten matkalta jäivät mieleen juuri ihanat ja avoimet ihmiset ja puolalaisten vieraanvaraisuus. Matka tarjosi paljon uusia ja ikimuistoisia kokemuksia, ja nyt onkin aika odottaa vain tulevan vuoden huhtikuuta, jolloin Comenius-projektin maat kokoontuvat Iisalmessa. Tiina Svensk (vas.) askartelemassa pääsiäiskoristeita

teksti: Tiina Svensk, kuvat: Pekka Ritola


Katso aikaisempi juttu Comenius-projektista:
http://verkkolehtilinkki.blogspot.com/2011_01_01_archive.html