LYSEON VERKKOLEHTI LINKKI

Iisalmen lyseon verkkolehti Linkki kertoo Iisalmen lyseon ajankohtaisista tapahtumista ja projekteista.


Onnea, uudet ylioppilaat!




Tänään Iisalmen lyseosta valmistui 81 uutta ylioppilasta. Eino Säisä -sali oli täynnä uusien ylioppilaiden sukulaisia, ystäviä ja Iisalmen lyseon väkeä. Lisäksi nuorten juhlaa oli tullut seuraamaan n. 50 riemuylioppilasta, jotka saivat – nyt jo kellastuneet – lakkinsa vuonna 1969.


Rehtori Pasi Tolonen avasi juhlan. Hän painotti sitä, että vaikka nykyisin tieto kuin tieto löytyy Internetistä, lukion tehtävänä on opettaa syvempää ymmärrystä maailmasta.


Juhlan musiikkiesityksistä vastasi opiskelijamme Venla Katainen, Mirella Hynninen, Sara Lenruth, Meri Kettunen ja musiikin opettajamme Otto Aminoff. Ensimmäiseksi kuulimme instrumentaalikappaleen By the Dividing Stream. Toisena kappaleena kuulimme tunnelmallisen Hijo de la Lunan.



Riemuylioppilaan puheen tänä vuonna piti professori Markku Savolainen. Hän muisteli hauskoja sattumuksia omalta opiskeluajaltaan. Lisäksi hän muistutti, miten pitkälle sitkeydellä pääsee.


Rehtorin apuna lakkeja jakamassa oli ryhmänohjaajat Sari Lyytikäinen, Kristiina Ryan, Anni Pulkka ja Heidi Martikainen.












Opiskelijat painoivat uutuuttaan hohtavat lakit kutreilleen rehtorin julistettua heidät ylioppilaiksi. Sen jälkeen salissa kajahti Gaudeamus igitur.


Uuden ylioppilaan tervehdyksen piti Reetta Kaarakainen. Puheessaan hän muisteli, miten nopeasti viimeiset kolme vuotta on kulunut. Hän kiitti opettajia hyvästä työstä, kotiväkeä kannustuksesta sekä tuoreita ylioppilaita mahtavasta seurasta ja vertaistuesta.


Ennen suvivirttä saimme nauttia Kolibri-ryhmän tanssiesityksestä ”Tarinan loppu, uuden alku”.



Ylioppilaat siirtyivät kulkueena lyseon pihalle, jossa otettiin yhteiskuvia. Nyt kasvoilla oli jo helpottunut hymy.











Lyseon väki toivottaa uusille ylioppilaille onnea ja menestystä!


Teksti: Mirka Oinonen
Kuvat: Maria Markkanen