LYSEON VERKKOLEHTI LINKKI

Iisalmen lyseon verkkolehti Linkki kertoo Iisalmen lyseon ajankohtaisista tapahtumista ja projekteista.


Lyseopäivä 2020


KEVÄÄN VIIMEISET PÄIVÄT

Vaikka korona eristikin meidät koteihimme, lyseopäivänä nähtiin ihanaa yhteisöllisyyttä. Lyseopäivä järjestetään aina viimeisenä arkipäivänä ennen kevätjuhlapäivää. Opiskelijakunnan hallitus oli jälleen miettinyt kivaa yhdessä tekemistä – tällä kertaa etäyhteyksien välityksellä.


Lyseopäivän aloitti pitkä ryhmänohjaustuokio, jossa käytiin läpi lukuvuosipalaute. Lisäksi pohdittiin kulunutta kevättä ja katsottiin vähän tulevan syksyn muutoksia.



Ryhmänohjaustuokion jälkeen opiskelijat ja opettajat kokoontuivat yhteiseen tiimiin. Opettajat avasivat valokuva-arkistonsa ja esittelivät itselleen rakkaan lapsuus- tai nuoruusmuiston. Opiskelijat olivat saaneet arvuutella valokuvien opettajia opiskelijakunnan hallituksen Instagram-tilillä. Osa opettajista oli selkeästi tunnistettavissa, mutta osa kuvista aiheutti hymyn kareita ja yllättyneitä kohahduksia kotikatsomoissa.

Kuka opettaja on kuvassa? 


Kuvien esittelyjen jälkeen osallistujat jakaantuivat eri teematiimeihin. Yhdellä kanavalla leivottiin, toisella pelailtiin erilaisia pelejä ja kolmannessa sai osallistua joogatunnille.


Etäopetuksen aikana videokokouksissa on vilahdellut erilaisia karvakorvia. Nyt lemmikeille oli varattu kokonaan oma kanavansa, jossa lemmikit pääsivät kameran eteen ihan luvan kanssa. Lemmikkitiimi olikin yksi lyseopäivän suosikeista!



Kiitos opiskelijakunnan hallitukselle ohjelman järjestämisestä!