LYSEON VERKKOLEHTI LINKKI

Iisalmen lyseon verkkolehti Linkki kertoo Iisalmen lyseon ajankohtaisista tapahtumista ja projekteista.


Lyseo-kioski tutustutti yläkoululaisia lukioon



Iisalmen lyseo oli esittäytymässä Juhani Ahon koululla, kun kaupungin yläkoululaisista kahdeksas- ja yhdeksäsluokkalaiset pääsivät tutustumaan eri tavoin jatko-opintomahdollisuuksiin. Tiistaina 8.12 ja keskiviikkona 9.12 lyseon tutor-opiskelijat esittelivät Iisalmen lyseota Juhani Ahon koululla.

Tänä vuonna lyseota esiteltiin Lyseo-kioskin muodossa. Yläkoululaisille kerrottiin ensin lyhesti lukiokoulutuksesta, minkä jälkeen oppilaat pääsivät "ostamaan" tutoreilta kioskista itseään kiinnostavia ammatteja.



Oppilaat saivat pyytämistään ammateista tietoiskuliuskan, jossa oli tarpeellista tietoa muun muassa ammattiin vaadittavasta koulutuksesta ja esimerkiksi palkasta. 



Yläkoulun oppilaat olivat kiinnostuneita tutkimaan eri ammatteja, ja "ostosten" jälkeen oppilaat vertailivatkin kavereiden kanssa tiiviisti liuskoissa olevien ammattien eroja ja yhtäläisyyksiä.


Sekä tutor-opiskelijoiden ja yläkoulun oppilaiden kommentit kioskista olivat pelkästään positiivisia. Tutorit kertoivat, että suosituimpia ammatteja olivat esimerkiksi asianajaja, lääkäri, insinöörit ja erilaiset kasvatusalan ammatit, kuten luokanopettaja.


Näitäkin kahdeksasluokkalaisia varmasti päätyy Iisalmen lyseoon opiskelemaan ja rakentamaan polkua kohti tulevaisuuden toiveammattia.