LYSEON VERKKOLEHTI LINKKI

Iisalmen lyseon verkkolehti Linkki kertoo Iisalmen lyseon ajankohtaisista tapahtumista ja projekteista.


Penkkarit 2025 - naurua ja auringon paistetta



 Aamupäivällä koko lyseon väki kokoontui kulttuurikeskuksen Eino Säisä -saliin tihenevän jännityksen vallassa: mitähän opinahjonsa pian taakseen jättävät abiturientit ovat mahtaneet päämme menoksi keksiä! Abigaala on koulussamme joka vuosi tekijöidensä näköinen abien läksiäisjuhla, jossa huumori kukkii.

"Hauskat abivideot" kuvasi kouluyhteisöämme ja sen persoonia sketsein ja haastatteluin. Tarkkanäköiset käsikirjoittajat olivat luoneet aidontuntuisia opettajahahmoja, ja sketseissä nähtiin, kuinka toimimattomat taulutussit lentelivät ja opettajainkokousta sävyttivät tekniset ongelmat ja syvät huokaukset. 


Tänäkin vuonna abit muistivat sekä toisiaan että opettajia. Nauhansa ottivat vastaan kolmannen vuoden opiskelijoista muiden muassa duo, trio, pänttääjä, AI eli tekoäly, surkein kuski, työnarkomaani ja ensisilmäyksellä rakastuja. Nauhan arvoisia vaikutelmia olivat saaneet aikaan myös opettajat: mieleen olivat painuneet muun muassa tiukat aikataulut, pilkunviilaus ja naurukohtaukset.   

Ryhmänohjaajia muistettiin kiitoksin. Tänä vuonna kukin ohjausryhmä oli valinnut itsensä ja ohjaajansa näköisen lahjan. Kiitoksia ja lahjoja lavalle kutsuttiin ottamaan vastaan abien ryhmänohjaajina toimineet Johanna Eloranta (22A), Heidi Martikainen (22B), Sari Lyytikäinen (22C), Kristiina Ryan (22D) ja Otto Aminoff (22M).  

Ruokatauon jälkeen valmistauduttiin päivän huipennukseen: abien kanto ulos koulusta! Pahvikoulu poltettiin pihalla perinnettä kunnioittaen, minkä jälkeen abi toisensa jälkeen pääsi istahtamaan puupulpettiin auton lavalle kannettavaksi. Tänä talvena usein jännittäviä hetkiä ja kolhujakin aiheuttaneesta pääkallokelistä oli päästy eroon, ja kantajat saivat jokaisen abin kuljetettua turvallisesti auton lavalle.








 

















Kaupunkia lähti auringon paistaessa kiertämään riemukas joukko.





Iloista iltaa ja tarmokasta lukulomaa kaikille abeillemme!