LYSEON VERKKOLEHTI LINKKI

Iisalmen lyseon verkkolehti Linkki kertoo Iisalmen lyseon ajankohtaisista tapahtumista ja projekteista.


Kevät tuo, kevät tuo muutoksen!

Ensi viikolla lyseolla pyörähtää käyntiin lukuvuoden viides jakso! Tällä viikolla abit jäävät näyttävästi lukulomalle viettämällä penkkareitaan ja valta vaihtuu toisen lukuvuoden opiskelijoille vanhojentanssien myötä.

Lyseosta väistötila alakoululaisille
Tuleva kevät tuo muutoksia lyseolaisten arkeen. Huhtikuun alussa pääkoulun alakerran siipi siirtyy väistötilaksi Kilpijärven koululta tuleville oppilaille ja opettajille. Väliseinä sulkee luokat 11, 12 ja 13 alakoululaisten käyttöön, minkä lisäksi alasaliin sijoitetaan kolme luokallista oppilaita. Lyseon ja Kilpijärven koulun yhteiseloa jatkunee parisen vuotta.

Äidinkielen ja matematiikan luokat alakerrasta siirtyvät ylempiin kerroksiin. Lisätilaa saadaan mm. purkamalla tietokoneluokka. Muutos tulee vaikuttamaan myös kevään 2020 ylioppilaskirjoituksiin. 

Tukea opiskeluun 

Muitakin muutoksia opiskeluun tulee kuluvan vuoden aikana. Ensi jakson alusta alkaen opiskelijoilla on mahdollisuus lainata jakson ajaksi oppikirjoja koululta. Lainattaviksi tulee erityisesti reaaliaineiden ensimmäisten kurssien oppikirjoja. Lainaustoiminnan ulkopuolelle jäävät äidinkielen, matematiikan ja kielten kirjat. Lainaustoiminnasta huolimatta opiskelijan kannattaa ostaa kirjat sellaisista aineista, joiden ylioppilaskokeet hän aikoo kirjoittaa. 

Lisäksi ensi syksynä aloittavat opiskelijat saavat halutessaan Iisalmen kaupungilta tietokoneen. Yhteisen laitekannan toivotaan helpottavan sähköisten kokeiden tekemistä niin koeviikolla kuin ylioppilaskokeissakin.
Teksti: Mirka Oinonen
Kuvat: Maria Markkanen