LYSEON VERKKOLEHTI LINKKI

Iisalmen lyseon verkkolehti Linkki kertoo Iisalmen lyseon ajankohtaisista tapahtumista ja projekteista.


Rohkeasti yrittämään!




Tiistaina 5.9. vietettiin koko maassa virallista Yrittäjän päivää. Iisalmen toisen asteen oppilaitokset järjestivät yhteistyössä Iisalmen kaupungin kanssa toritapahtuman, jonka tavoitteena oli esitellä nuorille yrittämiseen liittyviä mahdollisuuksia.


Auringon paistoi, taustalla soi musiikkia ja kojuilta kantautui iloisia ääniä. Esittelypisteiden ohessa yritettiin heittää vesipulloa (bottle flip) ja osua tulitikuilla ämpäriin. Uskaliaimmat kokeilivat ”Pappa-Tunturilla” ajelua ja kiipesivät rekkasimulaattoriin.

 

Toritapahtuman keskiössä olivat toisen asteen nuoret yrittäjät. LYYTI-hankkeen myötä yrittäjyys on näkyvässä roolissa Iisalmen lyseossa.  Yhteistyössä kaupungin 4H-toiminnan kanssa nuoret voivat perustaa miniyrityksiä, joiden avulla voi työllistää itsensä vaikkapa kesän ajaksi. Savon ammatti- ja aikuisopistossa puolestaan yrittäjyys tulee esille lukuvuoden kestävän Nuori yrittäjä -kurssien kautta. NY-kursseilla perustetaan yrityksiä – joko paperilla tai konkreettisesti – omaan alaan liittyen.



Rohkeasti kysymään ja kokeilemaan”!
Eija Lyyra, 4H:n toiminnanjohtaja, kehottaa nuoria mukaan miniyritystoimintaa. Lyyra painottaa, että miniyritykset ovat riskitön tapa tutustua yrittäjyyteen. ”Yritystoiminta tarjoaa erilaisen mahdollisuuden kesätyöksi. Vaihtoehtoja yrityksiksi on paljon, apua on aina tarjolla ja yrityksen valinnassa voi hyödyntää omia vahvuuksiaan”, Lyyra toteaa. ”Rohkeasti kysymään ja kokeilemaan!”

Samoilla linjoilla ovat ensimmäisen vuoden miniyrittäjät ”Jokapaikanhöylä” Martin Iivarinen, lastenhoito- ja siivousapua tarjonneet ”Kesäapu Vildan” Vilma Husso ja Iida Hiironen sekä piha- ja remontointitöitä tehneet ”Ilvolankadun duunarit” Panu Passiniemi ja Juuso Niskanen, jotka esittelivät omia yrityksiään 4H:n pisteellä.

Nuorten mielestä parasta tällaisessa erilaisessa kesätyössä oli vapaus. ”Töihin ei tarvinnut mennä joka aamu kello 8, vaan töitä sai tehdä vapaammalla rytmillä”, Hiironen toteaa. Passiniemen mukaan vapaus näkyi myös työtehtävien valinnassa: ”Sai tehdä sellaisia töitä, joista itse oli kiinnostunut. Samalla oppi kantamaan vastuuta, kun mietti töiden valintaa ja aikatauluttamista.”
”Jokapaikanhöylä” Martin Iivarisen mielestä kesäyrittäjyys oli hieno kokemus. ”Yrittäjäksi sopii reipas henkilö, joka on valmis tekemään töitä.”

”Ilman riskejä ei voi olla yrittäjä. Ilman yrittämistä ei voi olla onnistuja”, tiivistää Niskanen kokemuksiaan.