LYSEON VERKKOLEHTI LINKKI

Iisalmen lyseon verkkolehti Linkki kertoo Iisalmen lyseon ajankohtaisista tapahtumista ja projekteista.


Mielenterveysviikko 17. - 23.11.

Iisalmen lyseon psykologian ryhmät osallistuivat 17.11. mielenterveysviikon luennolle.
Mielenterveysviikon tavoitteena on saada mielenterveyteen liittyvät häiriöt, ongelmat ja sairaudet yhtä hyväksytyiksi kuin somaattiset sairaudet, jotta niitä ei hävettäisi ja peiteltäisi. Viikkoa on vietetty 1970-luvulta lähtien.  Tämän vuoden teemana on "yhdessä enemmän".
 
 




Luennon esiintyjänä oli Kristian Meurman, Idols-laulukilpailuista tuttu suomalainen laulaja ja muusikko. Luennossaan Meurman kertoi kaksisuuntaisen mielialahäiriön (ent. maanis-depressivinen) vaikutuksesta elämäänsä.


 
 
"Luento oli mielllytävä, siksi että kaikki käytetyt esimerkit olivat luonnoitsijan omasta elämästä", opiskelija Kati Kokkonen kommentoi. "Vaikka luennoitsija puhui todella vakavista asioista, hän onnistui ujuttamaan mukaan hieman huumoriakin," Siri Julkunen toteaa.
 
Monelle lyseon opiskelijalle jäi luennosta mieleen myös julkisen terveydenhuollon saama kova kritiikki. "Jos ei ole terveitä ihmisiä, ei ole hyvinvointivaltiotakaan", opiskelija Jani Jääskeläinen kiteyttää. "Yleisen sairaalan puolella on usein liian vähän resursseja mielenterveyspotilaiden hoitamiseen ja "terveemmät" käännytetään pois", Siri Juntunen selittää luennon sisältöä.
 
 
"Ehkä olisi voinut kertoa hieman enemmän mielenterveyteen liittyvää faktatietoa", Elias Husso kritisoi luentoa.
"Mieleterveyssairauksiin ei mielestäni suhtauduta tarpeeksi vakavasti, vaikka pitäisi"! Ronja Hukkanen toteaa.
 
Tapahtuman lopuksi Meurman esitti kolme omaa kappalettaan, jotka saivat oppilailta positiivisia kommentteja, kuten "LIVE- musiikki on kivaa ja kaunista".
 


teksti ja kuvat: Maria Markkanen