LYSEON VERKKOLEHTI LINKKI

Iisalmen lyseon verkkolehti Linkki kertoo Iisalmen lyseon ajankohtaisista tapahtumista ja projekteista.


LYSEON LEVY ON VALMIS!

"Tämä levy on kurkistus nuorten elämään. Kaikki runot ja sävellykset ovat Iisalmen lyseon opiskelijoiden omaa käsialaa. Lauluissa kerrotaan elämän kipeimmistä asioista kuten yksinäisyydestä, kaipauksesta ja sydänsuruista. Loppua kohti lauluista alkaa kuitenkin löytyä myös niitä asioita, joista saa voimaa elämään. Nämä laulut ovat taidolla tehtyjä ja herkästi esitettyjä. Ne ansaitsevat tulla kuulluiksi."

Näin kerrotaan pääosin lyseon MU5-kurssilla työstetyn levyn Epäyhtälöryhmittymiskaista kansitekstissä. Levyn julkistamiskonsertti pidettiin ke 28.4. Kulttuurikeskuksen Säisä-salissa. Laulujen sanoituksia tehtiin viime syksynä lyseon kokeilevan kirjoittamisen kurssilla ja kannen kuvitusta taas kuvataiteen kurssilla.

Konsertissa kuultiin levyn kahdestatoista kappaleesta kymmenen. Konsertin aloitti Just a chord in the blues -kappale.



Koko levyprojektin promoottori, lyseon musiikinopettaja Paula Shaheen esitteli esitysten välissä kappaleita ja kertoi niiden synnystä sekä haastatteli laulujen esittäjiä ja tekijöitä.



Hän kehotti yleisöä kuuntelemaan erityisesti Walk like the dog -laulun sanoitusta,jonka on tehnyt Tomi Pesonen ja jossa piilee kaikille tärkeä sanoma. Kappaleen ovat säveltäneet Juho Timonen ja Aleksi Hiltunen, ja Aleksin käsialaa on myös kappale Diary of a heartbreak.



Ilona Ronkaisen säveltämiä ja sanoittamia on levyn kappaleista kolme: Ikävä, Kultainen enkeli ja Pikkuveli. Lisäksi hän on tehnyt sävellyksen myös Yksin-lauluun. Ilona kertoi, että laulut ovat syntyneet omista tunteista ja että "ne vain syntyvät". Pikkuveli on tehty veljelle rippilahjaksi ja Kultainen enkeli taas menehtyneelle ystävälle.





Siinä kalliolla -kappaleen säveltäneet ja sovittaneet Essi Palojärvi ja Anni-Kaisa Haukka kertoivat tarttuneensa Mia-Riikka Komulaisen sanoitukseen, koska se oli kaunis ja koskettava ja tuntui omalta.

Iina Hautala halusi tuoda esille tekemässään laulussa Kaihometsä luonnon tärkeyden ja kunnioittaa erityisesti aarniometsiä.





Konsertin viimeisenä kappaleena kuulimme levyn nimeä kantavan kappaleen Epäyhtälöryhmittymiskaista, jonka sanoitus Paula Shaheenin mielestä "lyö poskelle tulkitsijaansa". Hänen tulkintansa mukaan laulussa on kyse siitä, että elämä on aikamoinen epäyhtälö, mutta silti kaiken sekavuuden keskeltä on kyettävä löytämään oma ryhmittymiskaista.



Konsertin päätteeksi kaikki levyprojektissa mukana olleet opiskelijat saivat levyn, ja mukana olleet opettajat sekä DM-studion Erkki Lahtinen kukitettiin kiitosten kera.



Levyä voi ostaa lyseon kansliasta sen aukioloaikoina. Levyn hinta on 20 euroa.